play

Kolumni: Karjalainen täyttää tänä vuonna 150 vuotta – ja matka jatkuu!

Pasi Koivumaa

Tänä keskiviikkona saatiin kuulla valtakunnallisesti suuri uutinen media-alalta, kun kaksi suomalaista pörssiyhtiötä Keskisuomalainen Oyj ja PunaMusta Media Oyj julkistivat kaupan, jolla PunaMusta Median medialiiketoiminta siirtyy Keskisuomalainen-konsernin omistukseen.

Pohjoiskarjalaisittain kauppa herättää erityisesti kiinnostusta ja varmasti myös tunteita, koska kyse on siitä, että tänä vuonna 150 vuotta täyttävän Karjalaisen ja sen emoyhtiönä yli 100 vuoden ajan toimineen PunaMusta Median tiet erkaantuvat – mutta toki vain omistuksellisesti.

Aivan sattumalta tämä oli se sama keskiviikko, kun olin saanut tehtäväkseni kirjoittaa kolumni 150-vuotisjuhlavuodestamme.

Tästä torstaista alkaen näet tämä 150-vuotisuus alkaa näkyä lehtemme nimiössä niin lehdessä kuin verkossakin, samoin kuin koko loppuvuoden ajan sisällössämme.

Erityisesti meitä kiinnostaa kerätä ja kertoa teidän tilaajiemme tarinoita siitä, miten Karjalainen on teidän elämäänne nivoutunut.

Nämä kaksi asiaa eli Karjalaisen juhlavuosi ja omistajavaihdos sopivat hyvin molemmat saman kolumnin aiheeksi, koska niissä on kyse samasta asiasta, Karjalaisen elinvoimasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maan kolmanneksi vanhin edelleen ilmestyvä sanomalehti Karjalainen lyöttäytyy nyt omistuksellisesti yhteen sanomalehti Keskisuomalaisen, sitä kolme vuotta vanhemman ja tässä kategoriassa maan vanhimman kanssa.

Kaksi vanhaa puuta? Ei vaan paljon useampia ja niin nuorta kuin vanhaakin.

Keskisuomalainen-konsernissa on myös muun muassa Hämeen Sanomat, joka alkoi ilmestyä 145 vuotta sitten. Se on puolestaan vanhin suomenkielinen tällä samalla nimellä ilmestynyt sanomalehti.

Keskisuomalainen-konsernissa oli ennen tätä kauppaa 17 vastaavaa maakunta- ja alueuutismediaa, muiden muassa Etelä-Suomen Sanomat ja naapurilehtemme Savon Sanomat, Itä-Savo ja Länsi-Savo.

Erinomaiset paikallislehtemme Ylä-Karjala, Lieksan Lehti, Pogostan Sanomat, Pielisjokiseutu, Outokummun Seutu ja Parikkalan-Rautjärven Sanomat saavat puolestaan entistä läheisimmiksi kumppaneikseen Keskisuomalainen-konsernin 32 vastaavaa paikallisuutismediaa sekä virkeä kaupunkilehtemme Karjalan Heili 22 muuta kaupunkilehteä ja paikallisradiomme Karjalainen Syke neljä muuta konsernin paikallisradiokanavaa.

Keskisuomalainen on näillä luvuilla erikseen ja yhdessä maan suurin – ja meidän myötämme kaunein, suurta urheilijaa Muhammad Alia lainatakseni.

Murroksen hallinta onnistuu paremmin yhdessä kuin erikseen.

Tämä omistajavaihdos on luonteva kummallekin konsernille, sekä PunaMusta Medialle että Keskisuomalaiselle.

PunaMusta Media on laajentunut entisestä media- ja painoyhtiöstä laaja-alaiseksi sekä myös digitaalisten ja näkyvyyspalvelujen yhtiöksi, joka tavoittelee strategiassaan kasvua juuri näiltä jälkimmäisiltä uusilta toimialoiltaan.

Mediatoimiala ei ole ollut sille vähäpätöinen vaan tärkeä sekä konkreettisesti että myös henkisesti siksi, että valtakunnalliseksi ja jo kansainväliseksikin kasvaneen ja omistukseltaan hajautuneen pörssiyhtiön juuret ovat vahvasti Pohjois-Karjassa.

Mediatoimialalla on ollut Suomessa pitkään käynnissä 2000-luvulla kiihtynyt toimialan uudelleenjärjestäytyminen ja yhdistyminen entistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi kilpailussa markkinoille vyöryviä ulkomaisia jättejä vastaan.

Kilpailuasetelman muutoksen lisäksi myös lukeminen on murroksessa ja alan digitalisoituminen voimakasta. Tämän murroksen hallinta onnistuu paremmin yhdessä kuin erikseen.

Aiemmin myös PunaMusta Media tavoitteli laajentumista media-alalla, mutta potentiaaliset yrityskaupat eivät menneet maaliin saakka. Vastaavasti Keskisuomalainen onnistui ottamaan itselleen näissä toimialajärjestelyissä johtavan ajurin roolin ja kasvoi yritysostoin maan merkittävimmäksi.

Omistajamuutos ei hälvennä pohjoiskarjalaisuuttamme.
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alan suurin kotimainen toimija tarjoaa meille tukevan perustan ja entistä leveämmät hartiat selvitä tästä murroksesta sekä takaa jatkossakin teille tilaajillemme pohjoiskarjalaisin voimin tehtyä pohjoiskarjalaista laatusisältöä.

Omistajamuutos ei siis hälvennä pohjoiskarjalaisuuttamme ja paikallisuuttamme vaan päinvastoin vahvistaa sitä takaamalla elinvoimamme ja myös mukanaolomme media-alan kotimaisen kehitystyön kärjessä.

Mediatoimialamme on toki tähänkin saakka PunaMusta Median omistuksessa katsonut eteenpäin ja kehittynyt, eikä vain yksin vaan myös yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa. Nyt saamme kuitenkin tähän kehitystyöhön aivan uutta joukkovoimaa.

Vankka ja vahva omistajuus on tae median toimintavapaudelle ja toimitusten riippumattomuudelle. On ilman muuta selvää, että pohjoiskarjalaisten medioiden vahvuus on niiden ainutlaatuisessa paikallisessa sisällössä, ja tämä ymmärretään hyvin myös Keskisuomalainen-konsernissa.

Näin se on ollut myös ennen Keskisuomalainen-konsernin uutismedioissa. Kaikki pohjautuu ja rakentuu paikallisen journalismin kivijalalle.

Ja näin se on ollut aina, myös silloin, kun Karjalainen perustettiin Karjalatar-nimellä vuonna 1874. Sen ensimmäinen numero ilmestyi 2. lokakuuta vastaamaan paikalliseen tiedontarpeeseen.

Tämä tarve on yhä vahva.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi