play

Miksi Therese Johaugia pilkataan ja ivataan?

Jani Leinonen

Dopingkäryistä on tullut huippu-urheilussa arkipäivää. Testaajat ovat kenties päässeet hieman lähemmäs huijaajia, joten käryjä tulee runsaasti.
Samalla urheiluyleisö on pääosin oppinut suhteuttamaan myös dopingkäryt muuhun maailmanmenoon: ne eivät yleensä aiheuta samanlaista kuohuntaa kuin vaikkapa surullisenkuuluisten Lahden MM-hiihtojen aikaan vuonna 2001, onneksi.
Siihen on kuitenkin poikkeus: norjalaiset hiihtäjät.
Kahden norjalaishuipun, Martin Johnrud Sundbyn ja Therese Johaugin, kärähtäminen dopingista on noussut puheenaiheeksi laajalti hiihto- ja urheilupiirien ulkopuolellakin. Sosiaalisessa mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa norjalaisia ja eritoten Johaugia on solvattu rumin sanoin.

Jopa monet Johaugin kilpakumppanit – kovaäänisimpinä muun muassa Suomen parhaimmistoon kuuluvat Aino-Kaisa Saarinen ja Sami Jauhojärvi – ovat lähteneet mukaan pilkkalaulantaan. Varsinkin Saarinen otti sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa ilon irti kärystä.
Toki kilpakumppanit ovat niitä, jotka ovat kärsineet dopingin käyttäjän rikkomuksista eniten, mutta silti vahingonilo varsinkin julkisesti esitettynä tuntuu lähinnä lapselliselta. Olipa totuus huulirasvaan vedonneen norjalaistähden kärystä sitten mikä tahansa.
Huippuampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen lausui viisaita sanoja Ylen haastattelussa päättyvällä viikolla. Hän ei ryhtynyt moralisoimaan norjalaisia.
– Aika katkeraa ja vahingoniloista on ollut suomalaisten suhtautuminen. Se on mielestäni mautonta, Mäkäräinen ihmetteli reaktioita Johaugin käryyn.

Yksittäiselle urheilijalle dopingista kärähtäminen on jotakuinkin pahin mahdollinen katastrofi, josta on joka tapauksessa vaikea päästä yli.
Henkinen paine on käryn kohdatessa valtava, minkä esimerkiksi edesmenneen Mika Myllylän kohtalo osoittaa.
Totuus pitää yrittää saada selville ja huijarit pois kisoista, mutta miksi ihmeessä langenneen tuskaa tarvitsee lisätä joutavanpäiväisellä ivaamisella?
Sillä mikä pahimmankaan dopingista narahtaneen urheilijan rikos? Yleensä ei mikään. Kyseessä on urheilun sääntöjen rikkominen.

Surullinen esimerkki rikkeeseen verrattuna kohtuuttomasta huomiosta olivat aiemmin mainitut 15 vuoden takaisen hiihdon MM-kilpailut.
Kärähtäneet yksilöt joutuivat ottamaan kaiken vastuun virheestä, joka oli – kuten historia on osoittanut – ennemminkin yleinen käytäntö kuin suomalaisten keksintöä.
Doping ja ammattimainen huippu-urheilu ovat väistämättä erottamaton yhtälö, sillä kilpailu on maailman huipulla armotonta.
Kun vippaskonsteista saa suurta hyötyä varsinkin kestävyysurheilussa, joku niitä aina käyttää. Sekä urheilussa että muilla elämänalueilla.
Siinä suhteessa yksittäisten urheilijoiden lyöminen on turhaa ja kohtuutonta, oli kyseessä suomalainen, norjalainen tai vaikka kenialainen.