play

Kasinotaloudesta vaihtoehdottomuuteen

Markku Liikamaa

Entisenä taloustoimittajana en malta olla puuttumatta nykyiseen vaihtoehdottomuuden talouteen, johon Eurooppa ja koko maailma on sitten Milton Friedmanin oppien ajettu. Olen todennut tämän saman asian aiemminkin tällä palstalla, mutta mikäpä minua estää toistamasta itseäni.

Luin äskettäin ex-kansanedustaja ja ex-meppi Esko Seppäsen Oman pääoman, eräänlaisen elämänkerran – kuten hän itse sanoo. Seppäsmäisen tiivistetysti hän levittää lukijan silmien eteen sen, mitä suomalaisessa talouspolitiikassa ja talouselämässä tapahtui, kun Suomesta tuli 1980-luvun lopulta alkaen aito markkinatalousmaa.

Seppänen avaa ovia runsaan 20 vuoden takaisiin talouspolitiikan käänteisiin. Kyse on kasinotalousvuosista, vuosista, jolloin Suomen pääomamarkkinat vapautettiin eli Seppäsen sanoin, ”kaikki ovet ja ikkunat avattiin pääomien tulla ja mennä, varsinkin tulla”.

Pääomamarkkinoiden vapauttamisen orgastinen huuma kesti muutaman vuoden. Se päättyi 90-luvun alun romahdukseen, uuteen nousuun, moniin suuriin pankki- ja yritysjärjestelyihin ja suuriin valtionyritysten – muun muassa Fortumin ja Kemiran – yksityistämisjuhliin, juhliin, joissa veronmaksajien omaisuutta siirtyi ”pikkurahalla” yksityisille sijoittajille.

Esimerkiksi 37 prosentin Fortum-siivusta valtio sai vuonna 1998 vajaat 1,7 miljardia euroa. Vuosi sitten siivun arvo oli 7 miljardia.

Kasinotalous – Seppäsen sanoin: tuontiraha – teki toki mahdolliseksi vanhojen rahasukujen (se 20 perhettä) nykyvesojen siirtymisen omistamisesta raharikkaiden aateliin. Jos 80–90-lukujen taitteen kasinopeli ulkomaisella velkarahalla sai aikaan valtavan määrän yksityisiä ihmistragedioita, niin kyllä se laajensi suomalaisten raharikkaiden aatelia wahlrooseilla ja fagernäseillä.

EU:ssa ja euromaissa tämän velkatalouden keskiössä on käynnissä selviämistaisto. Vaihtoehtoja ei ole kuin yksi: kehittää yhdessä EKP:n, EVM:n, IMF:n, ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, kanssa järjestelmiä, joilla rauhoitellaan sijoittajia ja estetään viikko kerrallaan Euroopan romahdus.

Neuvostoliitosta oli ainakin se ilo, että Eurooppa rakensi sen pelossa yhteiskuntiaan sosiaalisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden perustalle. Oli olemassa vaihtoehto ääriliberaalille markkinataloudelle, idea hyvinvointivaltiosta.

Tämän hyvinvointivaltion – tai paremminkin sen viimeiset rippeet – pääomamarkkinat pakottavat EU:ta nyt murskaamaan. Jos pääoman ”ohjeita” ei noudateta, sijoittajat lisäävät painetta. Sehän on jo nyt nähty. Ei mennyt kuin pari päivää suuresta pelastuskokouksesta, ja pörssikurssit jatkoivat laskuaan.

Vaihtoehtoja olisi, jos EU olisi perustettu säätelemään pääomia, eikä päinvastoin vaalimaan niiden vapautta.

Neuvostosavijalat pettivät. Milloinka pettävät velkatalouden savijalat? Joko ensi vuonna? Odotan jännityksellä.

Kirjoittaja on Karjalaisen rikos- ja oikeustoimittaja.