Kolumni: Pielisjoen vastaisku ja Tarkkailukarjakon paluu

Mitäpä mieltä Simpauttajan hinnasta?

Siinäpä kysymys, jota alkuvuoden mittaan on voinut heittää lukevalle tuttavapiirille.

Heikki Turusen esikoisromaani Simpauttaja ilmestyi 50 vuotta sitten. Tähän vuoteen ajoitetussa jatko-osassa Turunen palaa kaunokirjallisesti Simpauttajan maailmaan, kirjoitusprosessiin ja kirjan aiheuttamiin seuraamuksiin kirjoittajalleen.

Ensimmäinen kerta tämä ei ole, kun Turunen etsiytyi Simpauttajansa äärelle. Karjalan kuningas (2014) oli edellinen paluu aiheeseen ja kirjan ITE-taiteilijan, puusta naisia veistävän Oton tarinan loppuunsaattoon.

Jos taiteilija onnistuu luomaan taiteellis-kaupallisen täysosuman, jatko-osa houkuttelee. Tämä tiedetään elokuva- tai musiikkimaailmastakin. Se, ovatko jatko-osat onnistumisia, vaihtelee. Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu ovat hyviä, Mike Oldfieldin Tubular Bellsin myöhemmät osat valtaosin turhia.

^{Simpauttajan hinnassa} Turunen on ison äärellä. Kirjailija haluaa selvittää nuorelle helsinkiläislukijalle sukupolvensa ratkaisuja. Mitä oli pienviljelijöiden ja heidän perheidensä elämä korpiin raivatuilla tiloilla? Minkälaiset tunnekuormat tulivat perinnöksi sodatkäyneiltä isiltä? Mikä johti nykyiseen maailmaan?

Turunen käy läpi kaikki lukijoilleen tutuksi tulleet kipupisteensä ja keskeiset traumansa, lapsuuden hävettävät leikit sisarusten kanssa, nuoren pojan vintissä raiskaavan tarkkailukarjakon, Ateneumiin pääsemättömyyden, homoseksuaalisen kokemuksen Joensuussa. Nämä tulevat Turusissa nyt esille kolmatta, neljättä, ehkä jo viidettä kertaa.

Kuten romaanin tammikuussa Karjalaiseen kritisoinut Kimmo Nevalainen, kaipaan terävyyttä Turusen EU-näkemyksiin. Kovin kirjailija unionikehitystä jo 90-luvun teksteissään vastusti. Hyväksihän tuo on Euroopan nykytilanteessa osoittautunut, että ei olla yksin Venäjän vieressä. Ilmastonmuutostakaan ei voida vastustaa panemalla rajat ja silmät kiinni.

^{Simpauttajan tasolle} eheänä taideteoksena Simpauttajan hinta ei pääse. Alkuperäistä romaania ja Veikko Kerttulan siitä ohjaamaa televisioelokuvaa voi sanoa pohjoiskarjalaisiksi perusteksteiksi. Ne ovat sitä Turusen ja Markku Pölösen Kivenpyörittäjän kylän, Maiju Lassilan Tulitikkujen lainaamisen, Terho A. Könösen Suhmuran Santran ja Eino Kettusen Joensuun Ellin ohella. Esimerkiksi.

Rock-sukupolvi voi liittää joukkoon sellaisia lauluja kuin Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjala tai Hassisen Koneen Tällä tiellä.

Näitä kaikkia ilman voi varmasti elää, mutta pohjoiskarjalaisuuden ymmärrys jää ilman näiden viiteverkostojen ymmärtämistä laihaksi.

^{Joka maakunnassa} identiteettiä on rakennettu taiteilijoiden luomien tekstien varaan. Kainuulaisuus on Ilmari Kiannon Nälkämaan laulua ja Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijaa, savolaisuus Aaro Jalkasen Amerikassa kaihoilemaa Kallavesj-laulua, Joel Lehtosen Putkinotkoa ja Jaakko Tepon Pörsänmäkeä, Minna Canthin edelläkävijän taistelijuutta.

Meillä on Itä-Suomessa väkevä, turisteja houkutteleva luonto ja epäilemättä parhaansa tekeviä yrittäjiä, poliitikkoja ja urheilijoita. Mutta jos kulttuurin sfääri puuttuu, ollaan mentaalisesti ohuilla jäillä, taloudellisesti kerkevämmän lännen ja Venäjän takamaiden välisellä harmaalla vyöhykkeellä. Pohjois-Karjalassa asuu vain pari prosenttia Suomen kansasta. Heikki Turunen, Markku Pölönen, Alangon veljekset ja Kaasisen siskokset, Nightwish ja Ilosaarirock tekevät maakunnasta kokoaan suuremman.

Vaalien alla kulttuuritoimittaja uskaltaa kirjoittaa, että uuden kulttuurin luomisen edellytysten pitäisi ohjata päätöksentekoa. Leikkauspuheen hallitsemassa maailmassa tämä on tietysti utopiaa. Sanomalehdissä, joita Suomessa hämmästyttävän usein olivat perustamassa kirjailijat, ollaan yhtä lyhytnäköisiä. Kulttuurikysymykset eivät vaalikoneissa juhli.

Uudet sukupolvet tarvitsevat omat Simpauttajat sukupolvikokemuksikseen. Olisiko joensuulaistaustaisen Lyytin eli Lydia Lehtolan kirjoittamasta Pielisjoki-laulusta uudeksi pohjoiskarjalaisuuden perustekstiksi? Laulussa kaikki on hyvin, kun vanhoilla kotikonnuilla kaikki on hyvin: ”Ei sekasorto meihin yletä niin kauan kuin Pielisjoki pysyttelee siltojen alla.”