play

Saija Mustonen, 49, sai pitää sielunkumppaninsa alle neljä vuotta – "Minulla oli kaikki ja yhtäkkiä ei mitään"

Merenranta Helsingin Lauttasaaressa on Saija Mustoselle tärkeä paikka.

Merenranta Helsingin Lauttasaaressa on Saija Mustoselle tärkeä paikka. Kuva: Päivi Tuovinen

Katariina Hakaniemi

Saija Mustonen, 49:

"Poliisit seisoivat ovellani lauantaina 3. helmikuuta 2024 kello 11.35. Tiesin heti, mitä se tarkoitti. Huusin suoraa huutoa.

Olimme vaihtaneet viimeiset viestit Mikan kanssa myöhään illalla, mutta aamun hyvän huomenen toivotuksiini hän ei ollut vastannut. Naapurit olivat löytäneet Mikan kerrostaloasuntonsa porraskäytävästä aamulla kuolleena.

Hän oli saanut sairauskohtauksen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kun lähipäivinä jouduin kertomaan uutisen Mikan tunteneille ihmisille, heidän reaktionsa oli sama kuin minulla: suoraa huutoa ja kirkumista.

Kukaan ei voinut uskoa, että se oli totta. Mika oli valtavan pidetty, sydämellinen ja lempeä ihminen. Hän oli kuollessaan vasta 42-vuotias.

Miten joku, joka juuri oli ollut olemassa, voi yhtäkkiä lakata olemasta olemassa? Tämä ei mennyt minun eikä kenenkään muunkaan tajuntaan.

Lähipäivät elin henkäys kerrallaan. Minua piti muistuttaa siitä, että söisin ja joisin. Minulla oli äsken ollut kaikki ja nyt ei mitään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nukkumaan en halunnut mennä, sillä jos nukahtaisin, tiesin herätessäni päätyväni takaisin painajaiseen.

Mikan kuolemaan seuraavana päivänä jouduin käymään lääkärissä, sillä luulin sydämeni halkeavan surusta. Tiedän, mitä tarkoittaa elefantin paino, josta Ellinoora laulaa. Rintaa painoi niin valtava ahdistus. En voinut ajatella muuta kuin että näinkö minun pitää selvitä loppuelämäni.

Olen aina hokenut, että elämä kantaa. Mutta entä, jos se ei kannakaan? Entä, jos asiat eivät järjestykään? Nyt jouduin yhtäkkiä pohtimaan sitä.

Saija Mustosella ja hänen puolisollaan oli usein tapana kulkea merenrannalla ja istahtaa penkille juttelemaan.

Saija Mustosella ja hänen puolisollaan oli usein tapana kulkea merenrannalla ja istahtaa penkille juttelemaan. Kuva: Päivi Tuovinen

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tapasimme Mikan kanssa Havaiji-teemaisilla syntymäpäiväjuhlilla helmikuussa 2020.

Olin tutustunut hänen identtiseen kaksoisveljeensä Mikkoon jo vuonna 2011 ja pitänyt hänestä aina valtavasti. Mitään romanttisia ajatuksia minulla ei koskaan ollut häntä kohtaan. Hän ei ollut tyyppiäni eikä edes ollut naisten perään. Olimme todella hyviä ystäviä. Hänen veljensä Mikan ja minun tiet eivät jostakin syystä kohdanneet kuin vasta yhdeksän vuotta myöhemmin.

Saavuin teemabileisiin suoraan talvimyrskystä, ja oven avasi aivan Mikon näköinen mies. Ilahduin ja melkein kapsahdin hänen kaulaansa, kun joku nauroi, että se ei muuten sitten ole Mikko vaan hänen veljensä Mika.

"No kun nyt olin jo melkein kaulassa, niin halataan", sanoin. Hän vastasi halaukseen lämpimästi.

Jotakin selittämätöntä tapahtui sillä hetkellä meidän välillämme. Mika ei ollut minun tyyppiäni, mutta hänen katseena pysäytti minut. Mies katsoi naista, jota piti viehättävänä, ja se nainen olin minä.

En voinut ajatella muuta kuin että näinkö minun pitää selvitä loppuelämäni.
Saija Mustonen

Ensitapaamisella ei tapahtunut muuta.

Kesäkuun alussa istuimme Lauttasaaressa merenrannalla ja päätimme virallisesti alkaa seurustella. Olimme kirjoitelleet toisillemme paljon ja tutustuneet toisiimme viestien välityksellä.

Myöhemmin tajusimme, että meidän välillämme oli niin valtava kemia, ettei sitä voinut sanoilla selittää. Jotkut sanoivat, että meidän tarinamme antoi heille toivoa rakkauden löytymisestä ja rohkeutta irrottautua vanhasta.

En vielä pysty lukemaan viestejä, joita olemme vuosien aikana toisillemme kirjoittaneet. Valokuvia pystyn jo katsomaan.

Uskon, että puhuimme toistemme kanssa enemmän kuin moni sellainen, joka asuu koko ajan yhdessä, sillä puhelimessa ei voi olla hiljaa. Kun oli lapsiviikko, meillä oli tapana lähteä tahoillamme samaan aikana tunnin iltalenkille ja jutella koko lenkin ajan puhelimessa.

Unelmoimme hyvin samankaltaisista asioista. Mika sanoi, että hän halusi olla paras mahdollinen aviomies minulle ja antaa jatkossa enemmän aikaa myös muille tärkeille ihmisille. Päätimme tietoisesti tehdä paljon töitä parisuhteemme eteen jo silloin, kun kaikki on hyvin.

Tavatessamme olimme kaksi keskeneräistä ihmistä, mutta meistä tuli täydelliset yhdessä. Onneksi osasimme olla kiitollisia toisistamme alusta loppuun asti.

Saija Mustonen toivoo, että jokainen, jolla on elämänkumppani, muistaisi olla hänestä kiitollinen.

Saija Mustonen toivoo, että jokainen, jolla on elämänkumppani, muistaisi olla hänestä kiitollinen. Kuva: Päivi Tuovinen

Vuosi seurustelun aloittamisen jälkeen, kesällä 2021, Mika kosi minua. Hän teki sen yllättäen juhlissa, jossa oli läsnä 25 ihmistä. Sillä hetkellä minusta tuli maailman onnellisin nainen. Vuotta myöhemmin, heinäkuun lopussa vuonna 2022, menimme naimisiin.

Mika asui yhdessäolomme ajan joka toisen viikon Lahdessa ja joka toisen viikon minun kanssani Helsingissä. Järjestely johtui siitä, että molemmilla oli alaikäisiä lapsia ja halusimme olla heille läsnä. Meille molemmille perhearvot olivat tärkeitä, joten päätimme asua kahta kotia kunnes lapset kasvavat isommiksi, vaikka se kallis ratkaisu olikin.

Mika lunasti itselleen osan asunnostani ja toiveena oli, että jonakin päivänä asumme pysyvästi yhdessä.

Soittelimme viimeisen kerran perjantai-iltana 2. helmikuuta. Juttelimme kymmenestä vähän yli puoli yhteentoista. Purin Mikalle työasioitani, ja puhelu päättyi siihen, että Mika sanoi: Saija-kulta, muista, että me pärjäämme aina.

Vielä tämän jälkeen lähetimme toisillemme hyvän yön viestit ja lupauksen, että soitamme aamulla.

Olimme nähneet saman päivän aamuna, jolloin Mika lähti taas viikoksi Lahteen ja minä jäin Helsinkiin. Hän lähti niin varhain, että minä jäin vielä sänkyyn, kun hän nousi. Hän antoi minulle suudelman ja sanoi, että nähdään pian. Siihenhän on viikko, minä valitin. Se menee nopeasti, Mika sanoi.

Se suudelma jäi viimeiseksi.

Kävin Mikan Lahden-asunnossa kuolemaa seuranneella viikolla. Minulla oli seuraa mukana, mutta pyysin saada olla hetken asunnossa yksin. Menin keittiöön ja aistin Mikan läsnäolon. Näin hänet kahvinkeittimen ääressä. Hän oli ruskettunut ja lihaksikas ja hänellä oli valkoinen t-paita. Hän virnisti ja sanoi, että kohta saat, kulta, kahvia.

Minä kuiskasin hänelle, että saat mennä.

Tulevaisuutta on vielä vaikea ajatella pitkälle eteenpäin. Joitakin kalenterimerkintöjä Saija Mustonen on kuitenkin tehnyt.

Tulevaisuutta on vielä vaikea ajatella pitkälle eteenpäin. Joitakin kalenterimerkintöjä Saija Mustonen on kuitenkin tehnyt. Kuva: Päivi Tuovinen

Otan surussani välillä askeleen tai kaksi eteenpäin, sitten tulee taas takapakkia. Välillä oli jo pari itkutonta päivää, mutta nyt hanat ovat taas auenneet. Juuri nyt on vaikeaa, sillä kaikki vuosipäivämme liittyvät kesä- tai heinäkuuhun.

Olen ihmetellyt, miten paljon ihminen voi itkeä. Toisaalta ajattelen, että itku helpottaa. Olen avoin ihminen enkä pelkää tunteita. Eivät tunteet ole vaarallisia.

Töissä haluan kuitenkin keskittyä siihen, mitä olen tekemässä, enkä kertoa kuulumisiani yhä uudelleen. Siksi pyysin, että voin käydä työyhteisöni kanssa tapahtuman läpi jo ennen kuin palaan töihin. Näin voin olla oma itseni ja elää lähes normaalia elämää edes työpäivän aikana.

Suurimpana tukenani ovat olleet kaksi sisartani ja erityisesti yksi ystävä. Minua on tosin auttanut niin valtava joukko muitakin ihmisiä, että voisi luetella liudan nimiä. Myötätunnon ja auttavien käsien määrä on ollut käsittämätön.

Kun kerroin tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa, alkoi sellainen viestien tulva, että sisareni ja ystäväni alkoivat organisoida asioita. Moni tarjosi käytännön apua, ja kotini oli kuin kukkakauppa puolitoista kuukautta Mikan kuoleman jälkeen. Minulle on luvattu, etten jää yksin, enkä ole jäänyt.

Minua on auttanut myös seurakunta ja kriisiterapia, jota en ensin ajatellut tarvitsevani, mutta jossa nyt olen käynyt.

Minulla on lapset, hyvä työ ja terveys. Mutta joskus mietin, että tässäkö minä olen: 49-vuotias, eronnut, leski ja sinkku. En osaa vielä ajatella kovin pitkälle eteenpäin, vaikka olenkin jo tehnyt joitakin kalenterimerkintöjä.

Kesällä lähdemme lasteni kanssa Santorinille, jonne meidän piti lähteä lasten ja Mikan kanssa. Ensin ajattelin, etten voi lähteä, mutta sisareni lupasi lähteä mukaan.

Mika tiesi, että toivoin 50-vuotislahjaksi joko matkaa Santiago de Compostelan pyhiinvaellusmatkalle tai La Scalan oopperaan Roomaan. Nyt en saa tietää, kumman niistä olisin häneltä saanut lahjaksi.

Olen kuitenkin päättänyt lähteä ensi syksynä pyhiinvaellusmatkalle.

Saija Mustonen vihittiin puolisonsa kanssa kesällä 2022.

Saija Mustonen vihittiin puolisonsa kanssa kesällä 2022. Kuva: Saija Mustosen kotialbumi

Ystävyys Mikan kaksoisveljen kanssa jatkuu, ja minusta tuntuu aina yhtä hyvältä nähdä häntä, vaikka hän muistuttaakin Mikaa niin paljon. Olen antanut Mikan vaatteita Mikolle ja muille läheisille miehille.

Pidin aina huolta siitä, että Mika pukeutui tyylikkäästi. Olen viljellyt todella mustaa huumoria ja sanonut, että voi hitto: juuri, kun sain miehen vaatekaapista täydellisen, hän meni kuolemaan. Mika nauraisi tälle, sillä juuri häneltä opin tätä mustaa huumoria.

Menetin vanhempani jo vuosia sitten. Harmitti, ettei Mika koskaan ennättänyt tavata äitiäni, joka kuoli samana vuonna, kun aloimme seurustella. Sanoin aina Mikalle, että äiti olisi rakastanut sinua. Mika olisi istunut hänen pöytäänsä ja syönyt kaikki ruoat.

Siirsin kihla- ja vihkisormukseni vasemmasta nimettömästä oikeaan nimettömään, kun vasen käteni leikattiin keväällä. Oikeassa nimettömässä ne tulevat olemaan aina. En ole enää naimisissa, niin kamalalta kuin se tuntuukin.

Olen nähnyt unta Mikasta. Kerran hän tuli unessa hyvästelemään minua, ja heräsin kädet liikkumattomina rinnallani. Olin halannut häntä unessa niin kovasti, että kädet olivat puutuneet.

Ruumishuoneella luin Mikalle saman tekstin, jonka pappi luki meille meidän häissämme. Laskin vihkiraamattumme hänen rinnalleen ja kuuntelin kaksi kappaletta, Stand by me´n ja Myrskyluodon Maijan. Maijan tarina antoi minullekin voimia. Jos Maija selvisi menetystensä kanssa siellä luodolla, ehkä minäkin selviän. Kai se elämä sittenkin kantaa.

Silitin Mikan partaa. Vaikka muu ruumis oli kylmä eikä Mika enää ollut siinä, hänen partansa tuntui vielä lämpimältä."

Saija Mustonen

  • Työskentelee operatiivisena johtajana Nonna Groupin palveluyksikössä, joka järjestää ikäihmisten yhteisöllistä asumista lukuisissa kaupungeissa eri puolilla Suomea.

  • 49-vuotias, kaksi teini-ikäistä lasta.

  • Asuu Helsingissä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi