play

Naton maavoimien johtoporras Suomessa sijoitetaan Mikkeliin

Häkkäsen mukaan Suomella tulee olemaan uudessa esikunnassa johtovaltion rooli.

Häkkäsen mukaan Suomella tulee olemaan uudessa esikunnassa johtovaltion rooli. Kuva: Lehtikuva

STT

Naton maavoimien johtoporras Suomessa sijoitetaan Mikkeliin, kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).

Häkkäsen mukaan esikunnan koko on joitakin kymmeniä henkilöitä ja henkilöstöä tulee useista eri maista. Häkkäsen mukaan lopullinen päätös asiasta tehdään Naton puolustusministerikokouksessa ensi vuoden aikana.

Suomeen sijoitettavan Naton maavoimien johtoporras toimii Yhdysvaltain Norfolkissa sijaitsevan Naton yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuudessa.

Mikkelissä toimii jo nykyisin Suomen Maavoimien esikunta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Sijaintipaikat yhdistämällä saamme parhaan mahdollisen synergian kansallisen maapuolustuksen johtamisen ja Naton maapuolustuksen johtamisen välille. Tämä mahdollistaa muun muassa maaoperaatioiden ja puolustustoimien suunnittelu- ja toimeenpanoresurssien tehokkaan hyödyntämisen liittokunnan pohjoisilla alueilla, Häkkänen sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä.

Häkkäsen mukaan Suomella tulee olemaan uudessa esikunnassa johtovaltion rooli ja Suomen maavoimien komentaja tulee olemaan uuden esikunnan komentaja.

Häkkäsen mukaan esikunnan rakentamiseen on varattu ensi vuoden budjetissa 8,5 miljoonaa euroa.

–  Siitä eteenpäin tarvitaan suurin piirtein samanlaisia vuosisummia. Osa näistä kuluista saadaan takaisin Naton yhteisestä budjetista. Tarkemmat summat selviävät suunnittelun edetessä, Häkkänen sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki sanoi tiedotustilaisuudessa, että Suomella on jo ensi vuoden aikana valmius ottaa vastaan Nato-upseereja ulkomailta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi