Suomi hakee itärajan valvontaan lisärahaa komissiolta – tavoitteena 50 miljoonaa
Suomi hakee EU-komissiolta lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen. Sisäministeriön mukaan Suomi tavoittelee komission asettamaa 50 miljoonan euron enimmäismäärää.
Tarkoitus on parantaa tilannekuvaa ja estää laittomat rajanylitykset, laajentaa teknisen valvonnan kattavuutta ja turvata partioiden liikkuvuus.
Suomen hakema rahoitus kohdistuu radioteknisen valvonnan kehittämiseen, rajainfrastruktuurin tiedonsiirtoratkaisujen parantamiseen sekä miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien ja partioajoneuvojen hankintaan.
Hallitus päätti rahoituksen hakemisesta torstaina. Rahoitusta haetaan EU:n rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) kautta.
Ministeriön mukaan Suomen BMVI-rahoitus on kuluvalla EU-rahoituskaudella noin 81 miljoonaa euroa, joten kyseessä olisi varsin merkittävä rahoituksen lisäys.
Kyseisestä rahoitustukivälineestä voidaan rahoittaa toimia, joilla tuetaan rajaturvallisuutta EU:n ulkorajoilla ja yhteistä viisumipolitiikkaa. Tarkoitus on vahvistaa sisäistä turvallisuutta samalla, kun suojataan henkilöiden vapaa liikkuvuus unionin sisällä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi