Eduskunnan hallintojohtajan mukaan eilen töhrittyjen pylväiden puhdistus vaatii lisätoimia
Helsingin Eduskuntatalon eilen töhrittyjen pylväiden puhdistaminen vaatinee jatkotoimia, sanoo Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio STT:lle.
Museovirasto tarkastaa tänään pylväiden kunnon ja arvioi mahdollisen lisäpuhdistuksen tarpeen, Rauhio kertoo.
– Siellä osataan tällaisia kohteiden konservointia ja tällaisia ratkaisuja selvittää. Saamme sitten neuvon, että mitä tehdä.
Töhrittyä aluetta puhdistettiin eilen vedellä ja painepesurilla. Rauhion mukaan väri on ehtinyt imeytyä huokoiseen materiaaliin, joten jatkotoimille on tarvetta.
– Silmämääräisesti arvioiden näyttää siltä, että pelkkä vesipesu ei siihen riitä, Rauhio toteaa.
Maali-iskun tekijäksi ilmoittautuivat eilen Suomen Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker. Ne kertoivat tiedotteessa yhdistäneensä voimansa kiinnittääkseen huomiota turpeen nostoon.
Poliisi kertoi eilen tutkivansa tapahtunutta törkeänä vahingontekona ja ottaneensa kiinni kymmenen ihmistä.
Rauhion mukaan pylväiden lisäpuhdistamiseen pitää tilata ulkopuolinen tekijä.
– Ei onnistu omalla työllä, koska meillä ei ole muuta kuin vettä ja painepesuri.
Puhdistettavaa alaa lasketaan ainakin kymmenissä neliömetreissä, Rauhio arvioi.
– Pylväidenkin osalla on kymmeniä neliömetrejä, ja sitten pitää katsoa näitä portaita ja muuta. Kyllä sitä (puhdistettavaa) riittää.
Rauhio ei osannut vielä aamupäivällä sanoa, mihin aikaan Museovirasto tulee tekemään arvion.
– Heillä oli muitakin kiireitä, eivätkä osanneet sanoa kellonaikaa. Mutta he pitävät tätä tärkeänä, että kyllä tänään varmaan käyvät.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi