Veturinkuljettajat ja liikenneohjaajat liittyvät lakkorintamaan ensi viikolla – junaliikenne tyssää maanantaina
Arkistokuva. Kuva: Kimmo Kirves
Rautatiealan Unioni (RAU) toteuttaa poliittisen lakon ensi viikolla. Lakon vuoksi veturinkuljettajat ja liikenneohjaajat ovat porrastetusti poissa töistä maanantaina ja tiistaina, RAU kertoo tiedotteessaan.
Veturinkuljettajat eivät tule töihin maanantaina 12.2. kello 00.00–23.59 alkaviin työvuoroihin VR-Yhtymässä, North Rail Oy:ssä ja Fenniarail Oy:ssä.
Liikenneohjaajat taas eivät tule Fintraffic Raide Oy:ssä työvuoroihin, jotka alkavat maanantain kello 18.59:n ja tiistain kello 18.59:n välillä.
– On valitettavaa, että tällaisiin toimiin joudutaan ryhtymään. RAU pahoittelee asiakkaille aiheutuvaa haittaa. Liitto ei kuitenkaan näe vaihtoehtoa, sillä aitoja neuvotteluja ei ole suostuttu aloittamaan, RAU sanoo tiedotteessa.
VR kertoo verkkosivuillaan, että poliittinen lakko keskeyttää junaliikenteen maanantaina 12. helmikuuta. Lakolla on vaikutuksia myös tiistain liikenteeseen.
Unionin hallitus päätti poliittisen lakon toteuttamisesta eilen. Se kertoo toteuttavansa lakon, koska Petteri Orpon (kok.) hallitus jatkaa edelleen työelämän heikennysten valmistelua.
Ensi viikolla lakkoilevat myös muun muassa Suomen Elintarviketyöläisten liitto (SEL) sekä Sähköliitto. SEL:n lakkoon osallistuu lähes 4 000 elintarvikealan työntekijää. Sähköliiton lakko taas koskee yhteensä 500:aa liiton jäsentä, jotka työskentelevät muun muassa Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimaloissa tuotanto-, huolto- ja kunnossapitotehtävissä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi