play

Kaksi uutta koronaviruksen kuolonuhria – tautiin kuolleita Suomessa nyt yhteensä 267, tartuntoja lähes 6 000

Suurin osa Suomen uusista koronatartunnoista on edelleen raportoitu Uudeltamaalta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueelta.  LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yhteensä 267 ihmistä, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sunnuntaina. Määrä oli kasvanut lauantaista kahdella.