play

EU:n kumppanuuskomissaari Urpilainen aikoo nostaa koulutukseen suunnattuja kehitysyhteistyövaroja

Komissiossa Urpilaisen tonttia ovat Euroopan unionin kansainväliset kumppanuudet eli esimerkiksi EU:n kehitysyhteistyörahojen hallinnointi ja kohdentaminen. Lehtikuva / Jussi Nukari

Komissiossa Urpilaisen tonttia ovat Euroopan unionin kansainväliset kumppanuudet eli esimerkiksi EU:n kehitysyhteistyörahojen hallinnointi ja kohdentaminen. Lehtikuva / Jussi Nukari

STT

Koronaviruskriisin hoitaminen on täyttänyt merkittävän osan Jutta Urpilaisen ensimmäisestä komissaarivuodesta. Komissiossa Urpilaisen tonttia ovat Euroopan unionin kansainväliset kumppanuudet eli esimerkiksi EU:n kehitysyhteistyörahojen hallinnointi ja kohdentaminen.