Kunnanjohtajan härskit viestit tänään syynissä Rääkkylän kunnanhallituksessa
Esko Rautiainen perusteli aluksi viestejään ronskilla huumorintajulla.
Pohjois-Karjalassa Rääkkylän kunnanhallituksen on määrä käsitellä tänään kunnanjohtaja Esko Rautiaisen viestipalvelu X:ssä lähettämiä härskejä viestejä. Kunnanjohtaja on kommentoinut vähäpukeisten naisten kuvia julkisella tilillään.
Rautiaisen kommenteista kertoi ensin sanomalehti Karjalainen. Karjalainen sanoo viestipoimintojen olevan peräisin puolen vuoden ajalta. Viesteissä Rautiainen on muun muassa kommentoinut kuvaan "namupylly", sanonut setämiestenkin tykkäävän piparista ja siteerannut Veikko Huovisen romaanihahmoa kirjoittaessaan "näteistä tissinmoikuloista".
Rautiaisen tiliä ei enää löydy viestipalvelusta. Kunnanjohtaja oli itse poistanut tilinsä X:stä.
Rautiainen kertoi alun perin Karjalaisen uutisessa, ettei hän pidä viestittelyä asiattomana käytöksenä eikä lähettäisi viestejä, jos ne olisivat loukkaavia vastaanottajalle. Hän sanoi voivansa kirjoittaa palvelussa myös omana itsenään, ei aina kunnanjohtajana.
Perjantaina aamulla Rautiainen kuitenkin pyysi anteeksi käytöstään Rääkkylän kunnan Facebook-sivulla suomeksi ja englanniksi julkaistussa päivityksessä.
– En enää saa tehtyä tekemättömäksi, mutta lupaan parantaa tapani ja huolehtia siitä, että vastaiset päivitykseni millä tahansa sosiaalisen median alustalla ovat asiallisia, päivityksessä luki.
Anteeksipyyntö poistettiin myöhemmin kunnan Facebook-sivuilta. Syynä on päivitykseen tullut asiaton kommentointi, kertoo Ilta-Sanomat.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tapio Hämäläinen kertoi STT:lle perjantaina, että kunnanhallitus selvittää esimerkiksi, tapahtuiko viestittely töissä vai vapaa-ajalla sekä kuinka paljon ja millaisia viestejä Rautiainen on lähettänyt. Mahdollisia viestittelyn seurauksia Rautiaiselle hän ei halunnut ennakoida.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi