play

Käännytyslaki etenee täysistuntoon – hallintovaliokunnan urakka valmistui

Valiokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas kertoi maanantaina, että poikkeuslain mietintö hyväksyttiin.

Valiokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas kertoi maanantaina, että poikkeuslain mietintö hyväksyttiin. Kuva: Mikko Stig

STT-Lehtikuva

Eduskunnan hallintovaliokunta sai maanantaina valmiiksi mietintönsä käännytyslaiksi kutsutusta poikkeuslaista. Valiokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.) kertoi, että mietintö hyväksyttiin äänin 15–2.

Peltokankaan mukaan valiokunta teki kaikki tarvittavat kirjaukset, mitä tällainen laki vaatii. Hän ei täsmentänyt tarkemmin millaisia kirjauksia vaan kertoi esittelevänsä mietinnön tiistaina eduskunnan täysistunnolle.

–  Palataan näihin teknisiin asioihin sitten.

Vastaan äänestivät valiokunnan jäsenistä Sofia Virta (vihr.) ja Laura Meriluoto (vas.). Virran mukaan lakiesitys on edelleen oikeusvaltion kannalta ongelmallinen, eikä sen toimivuudesta Venäjän tuottamaa uhkaa vastaan ole hänen mielestään takeita.

–  Välineellistetyn maahantulon tarkoituksena on nimenomaan horjuttaa suomalaista oikeusvaltiota ja meidän periaatteitamme. Tämän paineen alla emme saa murtua, meidän on pidettävä tiukasti kiinni perus- ja ihmisoikeuksista sekä kansainvälisistä sitoumuksista kansallista turvallisuutta suojatessamme, Virta sanoi tiedotteessaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

SDP:n edustajat kannattivat valiokunnassa mietinnön hyväksymistä.

–  Tämä lopputulos oli sellainen, että pystyimme sitä valiokunnassa sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mandaatilla tukemaan, sanoi valiokunnan SDP:läisistä jäsenistä Eemeli Peltonen kokouksen päätyttyä.

Hänen mukaansa lopullisessa mietinnössä toteutuvat ne edellytykset, joita SDP:n eduskuntaryhmä lakiesitykselle aiemmin asetti. Peltonen sanoi myös, että kaikki perustuslakivaliokunnan toisessa lausunnossaan antamat täsmennystarpeet otettiin mietinnössä huomioon täysimääräisesti.

Hallituspuolue RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson toisti, että RKP arvioi asiaa kokonaisuutena sitten, kun eduskuntakäsittely on käyty loppuun. RKP:n edustajilla on äänestyksessä vapaat kädet.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mietintö ei vielä maanantaina kello 20:een mennessä ollut ilmestynyt eduskunnan verkkosivuille.

Hallintovaliokunta katsoo tiedotteessaan, että erityisesti mietinnön ehdotukset jälkikäteisestä oikeussuojakeinosta sekä poikkeusperusteiden arvioinnissa huomioon otettavista tekijöistä ja niiden kirjaamisesta vähentävät ristiriitoja lakiesityksen ja palautuskiellon ja muiden kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden välillä.

Perustuslakivaliokunnan perjantaina antaman lausunnon perusteella hallintovaliokunta olisi lisännyt lakiesitykseen säännöksen, jonka mukaan maasta poistettava henkilö voi vaatia poistamisen uudelleenarviointia Rajavartiolaitokselta kirjallisesti 30 päivän kuluessa.

Vaatimus uudelleenarvioinnista olisi käsiteltävä kiireellisenä. Se ei kuitenkaan estäisi maasta poistamisen täytäntöönpanoa. Uudelleenarvioon ei saisi hakea muutosta valittamalla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi valiokunta ehdottaa sääntelyä täydennettäväksi eduskunnan tiedonsaantioikeutta koskevalla säännöksellä. Hallintovaliokunta on myös selvittänyt käännytyslain suhdetta EU-oikeuteen.

–  Viime kädessä sääntelyn EU-oikeuden mukaisuuden arvioi Euroopan unionin tuomioistuin, valiokunta toteaa tiedotteessaan.

Kiistelty lakiesitys etenee täysistunnon ensimmäiseen käsittelyyn tiistaina. Äänestykset voisi pitää perjantaina, jos tiistain täysistunto päättyy ennen puoltayötä. Istunto alkaa näillä näkymin kello 12, eikä keskustelun päättymisellä ole takarajaa.

Hallintovaliokunnan kokous lykkääntyi maanantaina kahdella tunnilla alkuperäisestä aikataulusta. Jotkut valiokunnan jäsenet ihmettelivät viime tipassa tullutta lykkäystä. Peltokangas kiisti, että viivästys olisi johtunut viime hetken neuvotteluista. Hänen mukaansa kyse oli vain teknisestä tauosta.

Itse kokous oli lopulta varsin lyhyt. Mietinnön valmistumisesta kerrottiin jo noin puoli seitsemän aikoihin illalla.

Käännytyslain tarkoitus olisi torjua välineellistettyä maahantuloa Suomen itärajalla. Hallitus toivoo, että lain avulla itärajaa voitaisiin jälleen avata henkilöliikenteelle. Esityksen ongelmana on ollut, että se on ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden ja EU-oikeuden kanssa.

Käännytyslain taakse tarvitaan eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistö, jotta se voidaan säätää kiireellisenä poikkeuslakina ja saadaan voimaan tällä vaalikaudella.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi