Maailman ruokaturva on suurelta osin riippuvainen pölyttäjähyönteisistä – pieniä ja karvaisia otuksia ei tarvitse pelätä

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 12.7.2023.

Apua, pörriäinen! Kun ihminen näkee mustan ja keltaisen tai oranssin sävyisen lentävän hyönteisen, niin ensimmäinen reaktio on usein säikähdys: pistääkö se?

Ei hätää. Jos otus on pieni tai karvainen, se lienee ihmiselle huomattavasti enemmän hyödyllinen kuin vaarallinen. Pörriäiset ovat nimittäin tärkeitä pölyttäjiä niin hyöty- kuin luonnonkasveillekin, jopa siinä määrin, että ilman niitä koko maailman ruoantuotanto romahtaisi. Eikä niitä tarvitse pelätä, kunhan jättää ne rauhaan tai käsittelee rauhallisesti.

^{Pölyttäjistä suomalaisille} tutuimpia ovat mesipistiäiset eli mehiläiset ja kimalaiset, toteaa tutkimusjohtaja Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

Mehiläiset ja kimalaiset ovat molemmat pörröisiä, kimalaiset yleensä pyöreämpiä ja mehiläiset hoikempia, mutta eri lajien välillä on ulkonäköeroja. Molemmat käyttävät ravinnokseen kukkien mettä ja ruokkivat toukkiaan siitepölyllä.

Niitä kerätessään ne samalla pölyttävät kasveja kuljettamalla siitepölyä kukasta toiseen. Koska ne eivät saalista muita eläimiä, ne käyvät harvoin ihmisten kimppuun eivätkä pistä muuten kuin uhattuina.

^{Moni tietää,} että ihmiset tarhaavat mehiläisiä hunajan vuoksi ja kimalaiset ovat luonnonvaraisia. Se on kuitenkin vain osa totuudesta.

– Tarhamehiläiset ovat ihmisestä riippuvaisia. Niiden lisäksi Suomessa elää luonnonvaraisina paljon erilaisia villimehiläisiä. Useimmat niistä eivät elä yhdyskunnissa vaan erakkoina. Lajista riippuen ne pesivät joko hiekassa tai esimerkiksi kovakuoriaisten puuhun tekemissä koloissa, Pohjoismäki kertoo.

Siksi metsiin kannattaa hänen mukaansa jättää kuolleita puita, koska ruoan lisäksi lahopuu tarjoaa monille hyönteisille pesimispaikkoja. Erakkomehiläisistä osa viihtyy myös hyönteishotelleissa, joissa majapaikoiksi on tarjolla puunkoloja tai korsien reikiä.

Sen sijaan kimalaisia hyönteishotellit eivät juuri houkuttele, koska Suomen noin kolmestakymmenestä kimalaislajista suurin osa pesii maassa, esimerkiksi hylätyissä myyränkoloissa. Poikkeus on kartanokimalainen, joka perustaa pesänsä mielellään rakennusten koloihin tai vaikkapa linnunpönttöön. Jos siis ullakolta löytyy kimalaispesä, voi todennäköisesti onnitella itseään oikeaan osuneesta lajintunnistuksesta.

^{Mesipistiäisiä vähemmän} tunnettu mutta luonnonkasveille vähintään yhtä tärkeä pölyttäjien ryhmä ovat erilaiset kärpäset.

Ampiaista muistuttavat mutta pienemmät keltamustat kukkakärpäset ovat monelle puutarhurille tuttuja vieraita. Suuri merkitys on myös esimerkiksi erilaisilla sukas-, ruutu- ja loiskärpäsillä, joita on Suomessa useita satoja lajeja.

– Mansikan ja omenan kaltaisten hyötykasvien sekä vadelman ja hillan pölyttäjinä kimalaiset ovat erityisen tehokkaita, koska isoina ja pörröisinä ne kuljettavat paljon siitepölyä. Mustikan ja puolukan pölyttämisessä kärpäsillä on yhtä iso rooli. Varsinkin pohjoisessa kärpäset ovat tärkeämpiä pölyttäjiä kuin mesipistiäiset, Jaakko Pohjoismäki valaisee.

Lisäksi pölyttämisestä puhutaan usein vain ihmisten hyötynäkökulmasta. Pölyttäjät ovat kuitenkin elintärkeitä myös monille sellaisille kukkiville kasveille, joista ei ole suoraa hyötyä ihmisille mutta jotka ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta.

– On olemassa iso joukko sellaisia mesipistiäisiä, jotka ovat erikoistuneet vain yhden kasvin pölyttämiseen. Esimerkiksi ruusuruohomehiläisestä ei ole iloa mansikanviljelijälle, ja uhanalainen ukonhattukimalainen elää ainoastaan pienellä alueella Pohjois-Karjalassa Tohmajärven ja Kiteen ukonhattulehdoissa, Pohjoismäki kertoo.

^{Syyt, miksi} pölyttäjistä puhutaan enimmäkseen hyötykasvien yhteydessä, ovat luonnollisesti taloudellisia. Maailman ruokaturva on suurelta osin riippuvainen pölyttäjähyönteisistä.

– Voi miettiä, millaiset työllistävät ja taloudelliset vaikutukset olisi sillä, jos ihmiset joutuisivat itse pölyttämään vaikkapa kaikki omenapuut pensselillä, Pohjoismäki havainnollistaa.

Ympäristön monimuotoisuus on kuitenkin pölyttäjien elinehto. Pelkät hyötykasvit eivät riitä, koska ne eivät yksinään pysty elättämään pölyttäjiä läpi kesän. Esimerkiksi mansikan tai omenan kukinta on todella lyhyt, joten hyönteiset tarvitsevat pärjätäkseen muutakin ravintoa.

^{Pölyttäjien elinvoimaisuutta} edistää kasvilajien monipuolisuus. Kukkivat pajut ovat keväällä herääville pörriäisille ensimmäisiä meden ja siitepölyn lähteitä. Myöhemminkin kesällä tarvitaan eri aikoihin kukkivia kasveja, jotta ruoansaanti olisi tasaista.

Luonnonlaitumet ovat hyvä esimerkki ympäristöstä, jossa eri kasvit kukkivat pitkin kesää. Sen sijaan lyhyeksi leikattu nurmikko ei tarjoa pölyttäjille minkäänlaista ravintoa, asvaltista puhumattakaan.

– Muun ympäristön yksipuolisuutta voi yrittää kompensoida puutarhojen monimuotoisuudella, mutta se vaatii tarkkaa suunnittelua, Pohjoismäki toteaa.

Siksi hän toivoisikin, että ihmiset olisivat arjessaan sallivampia luonnon monimuotoisuudelle. Vähemmän hoidettu piha tarjoaa tasaista nurmikenttää paremmat olosuhteet pölyttäjien lisäksi myös esimerkiksi perhosille. Luonnonmukaisestakin ympäristöstä saa pienellä suunnittelulla näyttävän ja kivannäköisen.

^{Jos pölyttäjähyönteisistä} pitäisi ympäristön monimuotoisuuden ylläpidon lisäksi muistaa yksi asia, niin se on tämä: älä koskaan tapa kimalaista keväällä.

– Kimalaisyhdyskunnasta ainoastaan kuningatar talvehtii. Keväällä se lähtee liikkeelle ja kerää eväät koko seuraavalle munimalleen sukupolvelle. Myöhemmin kesällä on enemmän varaa hävikkiin, mutta keväällä kuningattaren kuolema on koko yhdyskunnan kuolema, Pohjoismäki tiivistää.

Metsään kannattaa jättää pajuja sekä lahopuuta

Anna Dannenberg

Pihojen ja puutarhojen pörriäisystävällisyys on noussut trendiksi viime vuosina. Myynnissä on hyönteisiä houkuttelevien kukkakasvien siemensekoituksia. Suoja- tai pesäpaikoiksi sopivia hyönteishotelleja voi ostaa valmiina tai rakentaa itse erilaisten ohjeiden mukaan.

Vähemmän on ollut esillä pölyttäjien huomioon ottaminen metsänhoidossa. Metsää on Suomessa kuitenkin hoidettuihin piha-alueisiin verrattuna moninkertaisesti, ja eri hyönteislajit viihtyvät erilaisissa ympäristöissä. Siksi on tärkeää huolehtia, että myös metsistä löytyy niille ravintoa sekä pesimiseen sopivia paikkoja.

^{Aktiivinen luonnonhoito} on tärkeä osa nykyaikaista metsätaloutta. Valtion metsien hoitamisessa kiinnitetään paljon huomiota luonnon monimuotoisuuteen, kertoo luonnonhoidon asiantuntija Sara Lankinen-Timonen Metsähallituksesta.

– Metsätaloustoimien yhteydessä hakkuualueille jätetään säästöpuuryhmiä. Alueelle jää sekä vanhoja eläviä puita että lahopuuta, joka tarjoaa hyönteisille pesäpaikkoja, Lankinen-Timonen kertoo.

Hakkuissa pyritään säästämään metsien monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puulajeja, joihin kuuluvat muun muassa haapa sekä raita. Niistä jälkimmäinen on erityisen tärkeä pölyttäjille, koska raita ja muut pajut ovat kevään ensimmäisiä kukkijoita.

Kun kimalaiset ja mehiläiset talvehdittuaan heräävät ja alkavat tuottaa uutta työläisten sukupolvea, ne ruokkivat ensimmäisenä kuoriutuvat toukat pajujen siitepölyllä. Myöhemmin kesällä ravinnoksi on tarjolla paljon muitakin kukkivia kasveja, mutta pajut ovat elintärkeitä sille, että yhdyskunnat ylipäänsä alkavat kehittyä keväällä.

^{Luonnon monimuotoisuutta} ylläpidettäessä tärkeitä ovat myös luontoympäristöjen ennallistamistoimet. Erilaisissa ympäristöissä on omat hyönteislajistonsa, joten niiden moninaisuus hyödyttää myös pölyttäjiä.

– Eniten on esillä soiden ennallistaminen, mutta myös esimerkiksi lehtoja ja paahdeympäristöjä hoidetaan. Jonkin verran valtiolla on lisäksi perinnebiotooppien hoitokohteita kuten niittyjen ylläpitoa, Lankinen-Timonen kertoo.

Hän mainitsee yhtenä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen keinona myös vieraslajien torjunnan.

– Jos vieraslajit valtaavat tilaa alkuperäiseltä kasvilajistolta, monien pölyttäjien ruokailumahdollisuudet heikkenevät.

Esimerkiksi lupiini kukkii kyllä keskikesällä komeasti mutta ei tarjoa pölyttäjille juurikaan ravintoa. Lisäksi sen siitepöly sisältää lupaniini-nimistä alkaloidia, jonka on havaittu heikentävän kimalaisten hedelmällisyyttä.

Lupiinit kannattaakin niittää mutta pajukot jättää pystyyn, jos haluaa varmistaa hyvät mustikka- ja omenasadot jatkossakin.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Karjalaisessa 12.7.2023.