Pääministeri Orpo Ukraina-liittoumasta: "Olisi ollut hallituksen linjan mukaista osallistua"
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo ettei ollut tekemässä päätöstä, jonka myötä Suomi ei osallistu Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan. Orpon mukaan päätös oli ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.).
Orpo kommentoi asiaa politiikan toimittajien yhdistyksen tilaisuudessa perjantaina.
– Olen tietoinen, että asiasta on kesällä keskusteltu, mutta en ole itse käynyt tätä keskustelua. Eli en ole tehnyt päätöksiä, Orpo sanoi.
MTV:n uutiset kertoi perjantaina, että Suomi ei Tavion päätöksellä osallistu kyseiseen tasa-arvoliittoumaan. MTV:n virkamieslähteiden mukaan syynä oli, että liittouman on tarkoitus edistää myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiaa.
Tavio ei kiistänyt asiaa MTV:n uutisille ja sanoi, että kyse on painopistevalinnasta. Hän sanoi MTV:lle, että asiasta oli keskusteltu ulkoministeriössä ja pääministerin kanssa.
Tavio ei perjantaina eduskunnassa avannut, missä määrin hän keskusteli tasa-arvoliittoumasta Orpon kanssa ennen kesäkuista päätöstään, mutta sanoi, että hänen ja pääministerin kabinetit keskustelivat asiasta.
Tavio selitti jättäytymistä tasa-arvoliittouman ulkopuolelle Suomen vähenevillä kehitysyhteistyöresursseilla.
– Meillä on laskevat kehitysyhteistyöresurssit, ja niiden puitteissa katsotaan aina jokainen aloite tapauskohtaisesti, Tavio sanoi toimittajille eduskunnassa.
– Ei ole mitään automaatiota, että kaikkiin kehityspoliittisiin aloitteisiin mennään. On paljon aloitteita, osaan mennään ja osaan ei. Ei Suomen ulkopoliittinen linja siitä muutu, ollaanko jossain mukana tai ei, Tavio sanoi.
Tavion mukaan tasa-arvoliittoumasta nousseen kohun tiimellyksessä on jäänyt huomiotta se, että Suomi lahjoittaa neljä miljoonaa euroa humanitaarista lisätukea Ukrainaan talven yli selviytymiseen.
Orpo korosti, ettei Tavion yksittäinen päätös muuta Suomen ulkopolitiikan linjaa.
– Minusta olisi ollut täysin hallituksen linjan mukaista osallistua tähän, Orpo sanoi.
Orpo ei vastannut suoraan kysymykseen siitä, tuleeko Taviolle jonkinlaisia seurauksia päätöksestä. Orpon mukaan Tavio teki päätöksen "normaalin päätäntävaltansa puitteissa".
Myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi, ettei Tavion yksittäinen ratkaisu muuta Suomen ulkopolitiikan pitkää linjaa.
– Tavio on tässä käyttänyt hänelle kuuluvaa toimivaltaa, mutta yksittäinen ratkaisu ei tietenkään muuta Suomen pitkää linjaa. Hallitus on sitoutunut yhdenvertaisuuden edistämiseen ja Ukrainan tukemiseen, Valtonen kirjoitti STT:lle tekstiviestissä.
Myös RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz katsoo, että tasa-arvoliittoumaan liittyminen olisi ollut hallituksen linjan mukaista.
– Joka ikiseen ohjelmaan ei varmaan voi mennä mukaan, ja ministerillä on tietenkin vapaus tehdä harkintaa, mutta hallituksessa on sovittu, että seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat oleellinen osa yhdenvertaisuutta, Adlercreutz sanoi toimittajille eduskunnassa.
Tasa-arvoliittouma perustettiin Ukrainan jälleenrakennuskonferenssissa Berliinissä kesäkuussa. MTV:n mukaan liittoumaan osallistuvat muun muassa Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Britannian ja Yhdysvaltain ulkoministeriöt tai kehitysyhteistyövirastot sekä EU.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi