Vornanen siirtyi perussuomalaisten keskeltä eduskunnan istuntosalin oikeaan reunaan
Vornanen teki ilmoituksen ryhmän perustamisesta torstaina eduskunnan eduskuntaryhmärekisteriin. Kuva: Lehtikuva
Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu joensuulainen kansanedustaja Timo Vornanen on perustanut oman ryhmänsä, jonka virallinen nimi on eduskuntaryhmä Timo Vornanen (TV).
Vornanen teki ilmoituksen ryhmän perustamisesta torstaina eduskunnan eduskuntaryhmärekisteriin.
Vornanen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä huhtikuisen ampumistapauksen jälkeen. Hänet erotettiin samasta syystä myös puolueesta.
Oman eduskuntaryhmän perustamisen myötä myös Vornasen istumapaikka eduskunnan istuntosalissa on vaihtunut. Hän on siirtynyt istumaan salin oikeaan reunaan perussuomalaisten ryhmän keskeltä.
Käytännössä Vornasen paikanvaihdos toteutettiin siten, että Vornanen vaihtoi paikkaa kansanedustaja Rami Lehtisen (ps.) kanssa.
Vornanen, 54, ampui huhtikuun lopulla varoituslaukauksen maahan ravintolaillan päätteeksi syntyneen riitatilanteen yhteydessä. Tapaus sattui eduskunnan läheisyydessä sijaitsevan karaokebaarin edustalla.
Poliisi ei ole vahvistanut Vornasen henkilöllisyyttä, mutta epäilee 54-vuotiasta miestä vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi