play

Syksyn pakkasennätys rikkoutui Muoniossa, Perämeri alkoi jäätyä

Kuva: Lehtikuva

STT-Lehtikuva

Kuluvan syksyn pakkasennätys on rikkoutunut tänään Muoniossa, kertoo Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.

Muonion Oustajärven mittauspisteellä mitattiin tasan 20 astetta pakkasta ennen aamuyhdeksää. Enontekiön lentoasemalla mittari puolestaan painui aamulla 19,3 pakkasasteeseen.

Pakkasta oli viime yönä Ilmatieteen laitoksen mukaan lähes koko maassa, ja monella asemalla mitattiin syksyn kylmimpiä lukemia.

Forecan mukaan pilvisyys hillitsee tällä viikolla ajoittain yölämpötilojen laskua, mutta pilvipeitteen rakoillessa lämpötila voi painua Lapissa 20 pakkasasteeseen muinakin öinä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Perämeri on alkanut jo paikoitellen jäätyä, Ilmatieteen laitos kertoo tiedotteessaan. Alkavan talven ensimmäiset jäät on piirretty jääkartalle Perämeren pohjukassa Tornion edustalla.

2000-luvun mittarilla Perämeri on alkanut jäätyä varsin aikaisin. Tällä vuosituhannella ensimmäiset jäät ovat ilmestyneet tähän aikaan lokakuussa syksyinä 2021, 2003 ja 2002. Tavallisesti ensimmäiset jäät havaitaan Perämerellä marraskuun toisella tai kolmannella viikolla.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä 1990-luvulla oli tavanomaista, että ensimmäiset jäät karttoihin piirrettiin lokakuussa.

Tulevan jäätalven ankaruutta ei vielä ensimmäisten jäiden perusteella voi arvioida, jääasiantuntija Jouni Vainio sanoo tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Se on syytä muistaa, että vaikka ensi jäät houkuttelevatkin, niin jäät eivät vielä ole kantavia eikä niille pidä mennä, Vainio sanoo.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi