Tiistain sateet voivat tulla osassa Suomea lumena – Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Pohjois-Karjalassa
Kuva: Lehtikuva
Tiistain vastaisena yönä alkavat sateet voivat tulla kylmien lämpötilojen vuoksi räntänä tai jopa lumena Suomen keskiosissa, ennustaa Foreca.
Forecan blogin mukaan sateet tulevat Etelä-Suomessa vetenä, mutta maan keskiosiin voi märkää lunta kertyä tiistain aikana 5–10 senttiä. Osa sateista voi tulla myös vetenä. Toukokuinen aurinko lämmittää kuitenkin ilmamassaa niin, että lämpötilat voivat paikoin nousta 10 asteen tietämille varsinkin maan kaakkoisosissa.
Myös Ilmatieteen laitos varoittaa tiistaina huonosta ajokelistä lumi- tai räntäsateen vuoksi. Varoitus on voimassa Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Savon maakunnissa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.
Forecan ja Ilmatieteen laitoksen ennusteiden perusteella sateet hiljalleen väistyvät lännestä alkaen, mutta Forecan mukaan vielä keskiviikkoyönä sateet voivat tulla alas lumena tai räntänä varsinkin Itä-Suomessa.
Forecan meteorologin mukaan kesärenkailla liikkumista kannattaa välttää vielä keskiviikkoaamuna muun muassa Kuopiossa, Joensuussa ja Ilomantsissa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi