Rajavartiosto otti 18 rajan ylittänyttä ihmistä kiinni Imatralla – mukana myös lapsia
Vanhaa valvontalaitteistoa itärajalla Imatralla. Kuva: Roni Rekomaa
Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo ottaneensa torstaina kiinni 18 ihmistä Imatralla rajanylityspaikan pohjoispuolelta. He ylittivät valtakunnan rajan maastoteitse ja hakivat turvapaikkaa.
Joukko koostui rajavartioston mukaan miehistä, naisista ja lapsista. Alustavan tiedon mukaan he ovat Lähi-idästä.
Rajanylitys paljastui rajavartioston suorittaman valvonnan tuloksena, rajavartiosto kertoo.
Suomen ja Venäjän väliset rajanylityspaikat ovat olleet viime vuoden lopusta lähtien henkilöliikenteeltä suljettuina itärajan kasvaneen turvapaikanhakijamäärän vuoksi.
Viime elokuusta lähtien yli 1 300 ihmistä on hakenut turvapaikkaa Suomesta itärajan kautta. Kasvaneen turvapaikanhakijamäärän taustalla on Suomen viranomaisten mukaan se, että Venäjän rajaviranomaiset ovat alkaneet päästää Suomen rajanylityspaikoille sellaisia ihmisiä, joiden matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa.
Suomen valtionjohdon mukaan kyse on ollut Venäjän Suomeen kohdistamasta hybridioperaatiosta. Suomen valtakunnanrajan on sittemmin ylittänyt myös ihmisiä luvatta hakemaan Suomesta turvapaikkaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi