Jo taaperoikäiset huomaavat, miten heitä kohdellaan suhteessa sisaruksiinsa

Sisarusten välinen kateus ja pienet ristiriidat ovat yleisiä ja osa jokapäiväistä elämää lapsuudessa ja vielä nuoruudessakin. Sisarusten pieni ikäero, sama sukupuoli, lapsuudessa yhdessä asuminen ja täyssisaruus lisäävät kateutta ja konflikteja.

Toisaalta samat ominaisuudet parhaimmillaan myös vahvistavat sisarussuhteita ja lisäävät yhteyttä ja läheisyyttä, kertoo Turun yliopiston sosiaalitieteiden professori ja Väestöliiton tutkimusprofessori Antti O. Tanskanen.

–  Sisarukset kilpailevat vanhempiensa resursseista ja huomiosta. Mitä samanikäisempiä ollaan, sitä samantyyppisempiä resursseja tarvitaan, jolloin kilpailu kovenee.

– Yksittäisen lapsen on hyödyllistä koettaa saada mahdollisimman paljon irti vanhemmasta. Perheissä käydäänkin jatkuvaa köydenvetoa siitä, mikä on lapsen ja mikä vanhemman mielestä tarpeeksi.

Kun yhden lapsen perheeseen tulee toinen lapsi, esikoisen näkökulmasta uuden perheenjäsenen saama huomio on häneltä pois. Kun sisarusten ikäero on suurempi, esikoinen ymmärtää helpommin, että pienempi lapsi tarvitsee enemmän hoivaa ja huolenpitoa.

^{Jos vanhemmat} kohtelevat lapsiaan epätasapuolisesti, sisarusten välinen kateus lisääntyy ja voi muuttua vahingolliseksi, Tanskanen huomauttaa.

–  Jos esimerkiksi yhtä lasta suositaan muiden kustannuksella, seuraukset voivat olla todella kauaskantoisia. Näiden sisarusten välit ovat usein vielä aikuisenakin huonommat. Vaikka länsimaisessa yhteiskunnassa on vahva normi, jonka mukaan ketään ei saisi suosia, niin kyllä vanhemmilla usein on suosikkeja.

Tanskasen mukaan jo taaperoikäiset lapset huomaavat, miten heitä kohdellaan suhteessa heidän sisaruksiinsa, ja alkavat tunnistaa epätasapuolista kohtelua.

Epätasapuolisuutta lapsuudenperheissään kokeneilla aikuisilla on tyypillisesti huonommat välit myös niihin vanhempiin, joiden huomiota vaille he ovat jääneet.

^{Vanhemmat voivat} pyrkiä ennaltaehkäisemään ja helpottamaan lastensa välistä kateutta avoimella keskustelulla, kertoo sosiaalipsykologi ja tietokirjailija Janne Viljamaa.

–  Nuoremmille selitetään ikätasoisesti, että kaikki eivät saa samanlaisia juttuja kerralla, vaan vanhemmilla lapsilla on esimerkiksi myöhäisempi nukkumaanmenoaika ja siitä on turha olla kateellinen, kun hekin saavuttavat sen aikanaan. Kun jokainen erityisoikeus perustellaan läpinäkyvästi, se vähentää epätervettä kateutta.

Viljamaan mukaan lapsissa on paljon eroja siinä, miten he tuovat esille kateudesta johtuvaa harmitustaan. Rohkeiden ja räväköiden lasten paha mieli jää harvemmin vanhemmilta huomaamatta, jolloin asia saadaan helpommin käsiteltyä.

^{Vanhempien olisikin} tärkeä kiinnittää erityishuomiota hiljaisiin introvertteihin, joilla on suurempi taipumus niellä pettymystään. Kun pettymykset kasaantuvat, syntyy herkästi katkeruutta, joka voi kantaa aikuisuuteen asti.

–  Nämäkin lapset voivat oppia sanomaan ääneen, jos jokin asia ei tunnu reilulta, ja vaatimaan omaa palaansa kakusta, Viljamaa sanoo.

Hänen mukaansa vanhemman suosikkilapsi saattaa helposti kokea ansaitsevansa kaiken, mitä vanhempi hänelle antaa. Hyvin herkät ja empaattiset lapset kuitenkin huomaavat herkemmin sisarustensa pahan mielen ja saattavat pyrkiä vaikuttamaan perheen sisällä vallitsevaan epätasapuolisuuteen itse.

Suomalainen kateus saa hautomaan kostoa

Janita Virtanen / STT

Suomalaisten pitäisi ottaa mallia amerikkalaisesta kateuden mallista, sanoo sosiaalipsykologi ja tietokirjailija Janne Viljamaa.

– Väitän, että ilman tällaista ponnisteluun kannustavaa kateutta ihminen ei olisi käynyt kuussa.

Viljamaa kuvailee tyypillistä suomalaista kateutta tuhoavaksi. Se passivoi, katkeroittaa ja saa hautomaan kostoa. Viljamaan mielestä ihmisten olisi tärkeä oppia tunnistamaan paremmin tällaista kateutta itsessään.

– Jos sisaruksella on hienompi auto, voi ponnistella itse enemmän saadakseen vastaavanlaisen auton sen sijaan, että käy lyömässä siitä lasit sisään yöllä niin, että sisarus menettää autonsa. Tuhoavasta kateudesta kärsivät ihmiset ovat tyypillisesti eläneet epäreiluissa oloissa, ja moni joutuu aikuisena käymään terapiassa päästäkseen tästä negatiivisuuden ja katkeruuden kierteestä.

^{Viljamaan mukaan} on yleistä, että lapsuuden epätasa-arvoisista kokemuksista ei haluta tai uskalleta puhua sisarusten kesken vielä aikuisenakaan. Kun tietyt sisarusroolit ovat juurtuneet jo lapsuudessa, niissä herkästi pysytään loppuelämän ajan. Aloite voi olla korkean kynnyksen takana.

Jos asioista tuntuu mahdottomalta puhua, mutta ne vaivaavat ja hiertävät sisarussuhdetta, aloite voi olla se, että päätetään hakeutua yhdessä terapiaan.

– On aivan uskomatonta, miten ihmisen muisti saattaa muistaa sellaisen, että vuonna 1982 vanhemmat maksoivat sinun jääkiekkosi, mutta minä en päässyt balettiin. Monesti joudutaan kaivelemaan todella syvälle, mutta asiat on mahdollista käsitellä, Viljamaa sanoo.