play

Luvassa on vilkas punkkikesä – sairastumisten määrä on moninkertaistunut kymmenessä vuodessa

Punkkien aiheuttamat sairastumiset yleistyvät Suomessa.

Punkkien aiheuttamat sairastumiset yleistyvät Suomessa. Kuva: Riikka Hurri

STT

Punkkien aiheuttamat sairastumiset yleistyvät Suomessa osin ilmastonmuutoksen takia.

Tartuntatautirekisterin mukaan diagnosoitujen puutiaisaivokuumetapausten määrä Suomessa on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin viisinkertaiseksi, ja borrelioositapausten määrä on noin kaksinkertaistunut.

Samalla aikavälillä Suomen keskilämpötilat ovat nousseet suurin piirtein 0,4–0,8 astetta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta STT:lle.

Turun yliopistollisen keskussairaalan infektioylilääkäri Mari Kanervan mukaan tapausmäärien kasvuun voi vaikuttaa monta seikkaa.

–  Lämpenemisen ja todellisen taudin lisääntymisen ohella myös tietoisuus näistä taudeista on kasvanut. Diagnoosiin johtavia näytteitä otetaan aiempaa ahkerammin, Kanerva sanoo.

Yhteys lämpenevän ilmaston ja punkkitautien tapausmäärien nousun välillä on kuitenkin selvä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Zoonoosit, eli tartuntataudit, joiden aiheuttajat voivat siirtyä eläimistä ihmisiin ja päinvastoin, ovat laajentaneet esiintymisalueitaan, Kanerva sanoo.

Luvassa on vilkas punkkikesä, arvioi Turun yliopiston biologian laitoksen yliopistonlehtori Eero Vesterinen STT:lle. Orastavia viitteitä voidaan havaita sille, että punkit olisivat leviämässä myös pohjoisemmaksi.

Vuonna 2021 Vesterinen yhteistyössä kollegoidensa ja lääkeyhtiö Pfizerin kanssa lanseerasivat Punkkilive-karttasovelluksen, joka toimii karttana punkkihavainnoista Suomessa. Sen avulla tutkijat voivat kartoittaa puutiaisten eli punkkien levinneisyyttä Suomessa kansalaisten ilmoittamien punkkihavaintojen perusteella.

Suomen punkkikausi alkaa keskimäärin huhti–toukokuussa ja loppuu loka–marraskuussa. Tänä vuonna Punkkiliveen on toistaiseksi tehty yli 27  000 havaintoa yhteensä yli 55  000 punkista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Osa punkeista levittää bakteerilähtöistä infektiosairaus borrelioosia, ja osa taas levittää viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta.

Sekä puutiaisaivokuume että borrelioosi voivat joissain tapauksissa olla hengenvaarallisia. Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote, mutta täydellistä suojaa sekään ei aina tuo, kertoo Kanerva.

Tietyillä alueilla kaikki kolme vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat ihmiset saavat kansallisen rokotusohjelman mukaisesti maksuttoman puutiaisaivokuumerokotuksen. THL on myös antanut rokotussuosituksia joillekin kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille, joilla rokotteet eivät ole maksuttomia.

Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta. Maailmanlaajuinen lääkeyritys Pfizer on lähes kymmenen vuoden ajan kehittänyt borrelioosirokotetta yhdessä ranskalaisen rokoteyhtiö Valnevan kanssa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Rokotteen tehoa ja turvallisuutta testataan paraikaa vapaaehtoisilla koehenkilöillä myös Suomessa, Pfizerin viestinnästä kerrotaan STT:lle.

Testausvaihetta seuraa vielä viranomaisen hyväksyntä ja myyntilupa, kunnes rokote pääsisi tuotantoon.

Parhaiten Kanervan ja Vesterisen mukaan punkkien aiheuttamilta taudeilta suojaudutaan punkkisyynein.

–  Pahalla punkkialueella liikuttaessa tulisi laittaa päälle pitkät housut, joiden lahkeet kannattaa tunkea sukkiin, sanoo Vesterinen.

Mikäli punkki pääsee puremaan ja siitä aiheutuu huolestuttavia iho-oireita, kuten punoitusta, kannattaa kyseisestä ihoalueesta ottaa vaikka kännykkäkameralla kuva.

–  Se auttaa lääkärin vastaanotolla paljon, Kanerva sanoo.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi