Ahvenanmaan saaristossa karille ajaneen suomalaisen rahtialuksen kapteenin epäillään olleen humalassa
Kuva: Lehtikuva
Ahvenanmaan saaristossa eilen karille ajaneen suomalaisen rahtialuksen kapteenin epäillään olleen haverin sattuessa humalassa. Asiasta kerrotaan STT:lle Rajavartiolaitoksen Turun-rikostorjuntayksiköstä.
Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtosen mukaan aluksen kapteenia epäillään vesiliikennejuopumuksesta ja hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä.
Epäily vesiliikennejuopumuksesta perustuu kapteenin seulonta-alkometriin antamaan puhallusnäytteeseen.
– Vesiliikennejuopumuksen raja on ammattiliikenteessä 0,5 promillea. Seulonta-alkometrin tulos on ylittänyt tämän rajan, Lehtonen kertoo.
Hänen mukaansa kapteenilta otettiin myös verikokeet, joiden tulokset eivät ole vielä valmistuneet.
Epäily hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä perustuu Lehtosen mukaan puolestaan siihen, että alusta ei ole kuljetettu hyvän merimiestaidon mukaisesti.
– Se on tällainen yleispykälä. Laki sanoo, että alusta on kuljetettava hyvän merimiestaidon mukaisesti, Lehtonen toteaa.
– Nyt on sitten ollut alkoholi kyseessä, nukahdettu rattiin ja menty maihin. Eli ei siinä kaikki ole mennyt ihan putkeen.
Aluksen kapteeni David Saari sanoi perjantaina tuoreeltaan haverin jälkeen Ålands Radiolle, että hän oli nukahtanut ohjatessaan alusta.
Leonie-niminen rahtialus ajoi varhain perjantaiaamuna kivikkoon Ahvenanmaan saaristossa pienen Alörarna-saaren edustalla. Alus oli matkalla Ahvenanmaan Godbystä Naantaliin.
Noin 50-metrisessä rahtialuksessa oli kolmihenkinen miehistö ja lastina 800 kuutiometriä kauraa sekä kuusi kuutiometriä kevyttä polttoöljyä. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja.
Meriliikennettä seuraavan MarineTraffic-sivuston mukaan Leonie on edelleen pysähdyksissä onnettomuuspaikalla. Aluksen viereen on pysähtynyt kolme muuta alusta.
Ålands Radion mukaan aluksen lastina ollutta kauraa alettiin purkaa perjantai-iltana ja työn on määrä jatkua lauantaina. Lisäksi aluksesta on pumpattu vettä yön yli.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi