Timo Vornanen haastettiin aiemmin kolmesti käräjille pahoinpitelystä syytettynä
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on haastettu vuosia sitten Pohjois-Karjalassa kolmesti käräjille pahoinpitelystä syytettynä.
Yhdessä tapauksessa rangaistusta vaati syyttäjä ja kahdessa muussa yksityishenkilöt. Kaikissa kolmessa tapauksessa Vornanen vapautui rikosepäilystä. Yhtä tapausta käsiteltiin oikeudessa, ja kahdessa muussa käsittelyt raukesivat jo ennen istuntoja.
Tiedot käyvät ilmi STT:n pyytämistä käräjäoikeuden ratkaisuista. Tapauksista kertoi aiemmin tiistaina Helsingin Sanomat.
Vuonna 2004 syyttäjä nosti Vornasta ja toista miestä vastaan syytteet pahoinpitelystä. Vornanen ja toinen syytetty kuitenkin sopivat asian ja luopuivat toisiinsa kohdistuneista rangaistusvaatimuksista ennen kuin juttua ehdittiin istua käräjäoikeudessa. Näin ollen syyttäjä peruutti miesten syytteet.
Vuonna 2008 nainen vaati Vornaselle rangaistusta pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vanhempana konstaapelina työskennellyt Vornanen oli naisen mukaan lyönyt häntä patukalla kyynärpäähän Joensuussa helmikuussa 2006. Naisen mukaan lyönnistä aiheutui hänen käteensä murtuma.
Vornanen kiisti naisen syytteet ja korvausvaatimukset.
Vornasen mukaan nainen oli ollut näpistelemässä huoltoasemalla, minkä jälkeen poliisipartio oli päättänyt ottaa naisen kiinni. Turvatarkastuksen yhteydessä nainen oli Vornasen mukaan lyönyt kädellään Vornasen päätä kohti. Vornanen kertoi vaistomaisesti torjuneensa iskun patukalla siten, että lyönti oli osunut naista kyynärpäähän.
Käräjäoikeus katsoi, ettei Vornanen käyttänyt torjuntalyönnissä liiallisia voimakeinoja. Oikeuden mukaan Vornanen toimi hänelle poliisina opetetuin tavoin. Käräjäoikeus hylkäsi naisen rangaistusvaatimuksen.
Kolmannessa tapauksessa eräs mies haastoi Vornasen ja toisen miehen käräjille vuonna 2012. Mies vaati Vornaselle ja toiselle miehelle rangaistusta pahoinpitelystä mutta peruutti kanteensa.
Oikeuden päätöksestä ei käy tarkemmin ilmi, millaisista tapahtumista asiassa oli kyse. Helsingin Sanomien mukaan tapaus liittyi todennäköisesti Vornasen työhön poliisina, koska myös Poliisihallitus osallistui asian käsittelyyn.
Vornasta epäillään ampumisesta Helsingin keskustassa viime perjantaina aamuyöllä. Poliisi kertoi maanantaina, että 54-vuotiasta miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Itä-Suomen poliisi takavarikoi Vornasen muut aseet kotietsinnässä Joensuussa viime perjantaina heti tutkinnan alettua, uutisoi Helsingin Sanomat.
Pyynnön aseiden takavarikosta teki Helsingin poliisi, joka tutkii Vornasen ampumistapausta.
Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio kertoi maanantaina STT:lle, että poliisi on takavarikoinut ampumisessa käytetyn aseen. Larkio kuvaili asetta 6.35-kaliiperiseksi taskuaseeksi.
Vornanen kertoi tiistaina tiedotteessa, että tapahtumahetkellä hänen hallussaan oli 6.35-kaliiperin CZ 92 -pistooli. Vornasen mukaan ase on ollut hänellä laillisesti hallussa.
HS:n mukaan Itä-Suomen poliisi tekee nyt harkinnan siitä, voiko Vornasella olla enää aselupia ja aseita.
STT ei ole tiistaina tavoittanut Larkiota kommentoimaan asiaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi