Neljä turvapaikanhakijaa onnistui pääsemään esteiden läpi Suomeen Nuijamaalla – maahantulon yrityksiin varaudutaan myös maastorajalla
Kuva: Rajavartiolaitos / Lehtikuva
Yhteensä neljä turvapaikanhakijaa on onnistunut pääsemään estelaitteiden läpi Suomen puolelle Nuijamaan suljetulla rajanylityspaikalla, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Lukkari STT:lle lauantai-iltana.
Aiemmin lauantaina rajavartiosto kertoi kahden turvapaikanhakijan päässeen estelaitteiden läpi Suomeen.
Lukkarin mukaan tulijat hakivat kansainvälistä suojelua.
– Heidän turvapaikkahakemuksensa otettiin vastaan, ja heidät on siirretty Maahanmuuttoviraston (Migri) turvapaikkaprosessiin, apulaiskomentaja sanoi.
Aiemmin neljästä estelaitteiden läpi tulleesta ihmisestä kertoi Yle.
Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja eversti Mika Rytkönen sanoi aiemmin lauantaina tiedotustilaisuudessa, että estelaitteita vahvistetaan suljetuilla rajanylityspaikoilla uusien läpipääsyjen estämiseksi.
Hänen mukaansa ei ole toistaiseksi ollut viitteitä siitä, että ilmiö olisi leviämässä maastorajalle.
– Olemme kuitenkin valmistautuneet myös siihen, että Suomeen pyrittäisiin myös maastorajan kautta, Rytkönen lisäsi.
Viitteitä tai tietoja ei ole saatu everstin mukaan myöskään siitä, että Suomen itärajalle olisi tulossa massoittain turvapaikanhakijoita.
Rajavartioston komentajan mukaan hänellä on edelleen yhteydet Venäjän rajaviranomaisiin. Siellä on Rytkösen mukaan katsottu, että Venäjällä ei ole mahdollisuuksia estää kolmansien maiden kansalaisia tulemasta Suomen rajalle.
Suomi sulki lauantain vastaisena yönä puoliltaöin rajanylityspaikat Kaakkois-Suomessa Imatralla, Nuijamaalla ja Vaalimaalla. Lisäksi Pohjois-Karjalan rajavartioston Niiralan-rajanylityspaikka sulkeutui sen talviaikataulujen mukaisesti jo neljä tuntia aiemmin perjantaina.
Turvapaikanhaku on keskitetty nyt itärajalla Vartiukseen Kuhmoon ja Sallan rajanylityspaikalle Lappiin.
Rytköseltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, onko Suomi sulkemassa itärajalta loputkin rajanylityspaikat.
– Tämä harkinta kuuluu valtioneuvostolle. Me täällä panemme päätökset toimeen.
Komentaja myös painotti, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden oikeudet tullaan huomioimaan kaikissa tilanteissa.
Rytkösen mukaan tähän mennessä viime päivinä Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ovat olleet kaukaa tulleita "nuoria ja terveitä ihmisiä, jotka näyttävät pystyvän huolehtimaan itsestään".
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi