Vahvemmat alkoholijuomat kauppoihin maanantaista alkaen
Lakiuudistuksen myötä päivittäistavarakaupoissa voi myydä nykyistä vahvempia oluita, siidereitä ja viinejä. Kuva: Emmi Korhonen
Ruokakaupoissa saa myydä käymisteitse valmistettuja kahdeksanprosenttisia alkoholijuomia maanantaista alkaen, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona hallituksen esityksen, jonka myötä luvanvaraisessa vähittäismyynnissä olevien käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien prosenttiraja nousee 8,0 prosenttiin.
Uudistuksen myötä päivittäistavarakaupoissa voi myydä nykyistä vahvempia oluita, siidereitä ja viinejä.
Tähän asti luvanvaraisessa vähittäismyynnissä on saanut myydä enintään 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia. Yksinoikeus yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien vähittäismyyntiin on ollut Alkolla.
– Hallitus vapauttaa alkoholisääntelyä vastuullisin askelin eurooppalaiseen suuntaan. Tämä suunta on mahdollinen, koska alkoholin kokonaiskulutus on ollut laskussa, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo tiedotteessa.
Eduskunta hyväksyi alkoholilain muutoksen keskiviikkona äänin 102–80. Poissa oli 17 edustajaa, tyhjää ei äänestänyt kukaan.
Hallituspuolueiden kansanedustajista kaikki viisi kristillisdemokraattia vastustivat esitystä.
Oppositiosta hallituksen esitystä kannattivat kolme keskustan ja kaksi vihreiden kansanedustajaa.
Prosenttirajan korotus ei koske juomasekoituksia eli niin sanottuja limuviinoja tai etanolipohjaisia lonkeroita, vaan lähinnä oluita, siidereitä ja mietoja viinejä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi