play

Äärioikeistovaikuttaja sai ehdollisen tuomion ampuma-aserikoksista

Rikokset ajoittuvat vuoteen 2020.  LEHTIKUVA / Hannu Rainamo

Rikokset ajoittuvat vuoteen 2020. LEHTIKUVA / Hannu Rainamo

STT-Lehtikuva

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi torstaina tunnetun äärioikeistovaikuttajan useista aserikoksista 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Rikokset ajoittuvat vuoteen 2020. Kaksi muuta miestä tuomittiin sakkoihin, kumpikin yhdestä ampuma-aserikkomuksesta.

Käräjäoikeuden mukaan Tero Ala-Tuuhonen, 45, on pitänyt hallussaan kahta luvatonta kynäpistoolia ja kolmea luvatonta putkihaulikkoa. Lisäksi hän on pitänyt luvattomasti asunnollaan Jyväskylässä kahta starttirevolveria, joista toisesta puuttui osia. Edelleen hän on ostanut pienoispistoolin, joka on aiemmin varastettu toiselta henkilöltä.

Tuomion mukaan Ala-Tuuhonen on lisäksi säilyttänyt asuntonsa olohuoneessa ilotulitusräjähteitä. Hän kertoi oikeudessa hankkineensa ilotulitteet laillisesti Tshekistä ja kiisti syyllistyneensä niiden huolimattomaan säilytykseen. Muut syytteet hän myönsi pääosin oikeiksi.

Käräjäoikeuden mukaan Ala-Tuuhonen syyllistyi useisiin ampuma-aserikoksiin sekä varomattomaan käsittelyyn.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

STT julkaisee poikkeuksellisesti Tero Ala-Tuuhosen nimen hänen yhteiskunnallisen toimintansa vuoksi. Ala-Tuuhonen on muun muassa äärioikeistolaisen Kansallismielisten liittouman entinen puheenjohtaja. Järjestö harjoittaa kotisivujensa mukaan ulkoparlamentaarista vaikuttamista.

Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhayrityksen tutkinnan alkuvaiheessa Ala-Tuuhonen oli yksi epäillyistä. Hänet kuitenkin vapautettiin myöhemmin tutkintavankeudesta. Keskusrikospoliisista kerrottiin jonkin verran vapauttamisen jälkeen, että esitutkinnan perusteella Ala-Tuuhosta ei ollut syytä epäillä teosta.

Kataja pahoinpideltiin kotonaan Jämsän Jämsänkoskella heinäkuussa 2020. Yhtä miestä syytettiin murhan yrityksestä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta, mutta Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi syytteet maaliskuussa 2021. Syyttäjä on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi