Afrikkalainen sikarutto voi levitä myös matkailijoiden ajattelemattomuuden takia – tämä kaikki taudista on syytä tietää
Rekkaparkkeihin ja maanteiden levähdysalueille on viime vuodesta alkaen toimitettu pystytettäväksi kaikkiaan noin 70 sikarutosta varoittavaa kylttiä. Tekstien erityinen kohderyhmä ovat kansainvälisen raskaan ammattiliikenteen kuljettajat. Kuva: Vesa Valtonen
Afrikkalaisen sikaruton leviämisriskiä on jo pitkään pidetty Suomessa huolestuttavan suurena, kuvailee erityisasiantuntija Leena Oivanen Ruokavirastosta. Ruotsin tuoreet tautitapaukset ovat kasvattaneet entisestään riskiä, että virus leviää myös Suomeen.