Ahvenanmaalla viritellään reserviläistoimintaa, eikä maakunnan demilitarisaatio ole esteenä – "Ei muuta kuin antaa mennä vaan"
Ålands Reservister -yhdistyksen perustajajäsen ja toiminnanjohtaja Jonas Back kertoo, että ajatus yhdistyksen perustamisesta Ahvenanmaalle ei saanut alkuaan Ukrainan sodasta, mutta sodan syttyminen on kuitenkin lisännyt alueella kiinnostusta reserviläistoimintaa kohtaan. LEHTIKUVA / NICLAS NORDLUND
Ukrainan sota näkyy Suomessa myös lisääntyneenä kiinnostuksena reserviläistoimintaa kohtaan. Reserviläisliiton mukaan uusia yhdistyksiä onkin perustettu ympäri maan. Nyt myös demilitarisoitu Ahvenanmaa on saamassa oman reserviläisyhdistyksen, Ålands Reservister rf:n.
Yhdistys on tehnyt Varsinais-Suomen reserviläispiirille jäsenhakemuksen, jota käsitellään piirihallituksen seuraavassa kokouksessa syyskuussa.
– Voisin sanoa, että kuukauden kahden sisällä varmasti tämä Ahvenanmaan yhdistys on osa Varsinais-Suomen reserviläispiiriä, piirin toiminnanjohtaja Joni Lindeman toteaa.
Ålands Reservister -yhdistyksen perustajajäsen ja toiminnanjohtaja Jonas Back kertoo, että ajatus yhdistyksen perustamisesta Ahvenanmaalle ei saanut alkuaan Ukrainan sodasta, mutta sodan syttyminen on kuitenkin lisännyt alueella kiinnostusta reserviläistoimintaa kohtaan.
– Ensin tässä oli ainoastaan kyse siitä, että meitä oli ehkä 10–15 miestä, jotka halusivat ampua sovellettua reserviläisammuntaa (SRA), ja silloin tarvitaan tällainen reserviläisyhdistys, että päästään siihen toimintaan mukaan. Nyt kun Ukrainan sota alkoi, niin muitakin ihmisiä tällä saarella alkoi pohtia, miten he voisivat varautua, jos jotain tapahtuisi täälläkin.
Paikallislehdessä julkaistun jutun myötä Back kertoo saaneensa kiinnostuneita yhteydenottoja. Hän arvioi, että kun Ahvenanmaan reserviläisyhdistys hyväksytään reserviläisliittoon ja pääsee aloittamaan jäsenrekisteröinnin, on jonossa paljon tulijoita.
– Kyllä kiinnostus on aika valtavaa minun mielestäni. Luulen, että saamme parisataa jäsentä mukaan heti ensimmäisen vuoden aikana.
Yhdistys toivoo saavansa ensi vuoden alussa työn alle oman ampumaradan rakentamisen. Ampumaradalla yhdistys aikoo järjestää SRA-kursseja ja kivääri- ja pistooliammuntoja. Lisäksi suunnitelmissa on muun muassa ensiapu- ja erätaitokurssien järjestämistä.
Ei yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa
Ahvenanmaan demilitarisaatio tarkoittaa sitä, että sotilaallinen läsnäolo maakunnassa ei ole sallittua, eikä siellä näin ollen ole varuskuntaa. Ahvenanmaalaiset voivat kuitenkin suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti Uudenmaan prikaatissa.
Jonas Back toteaa, että demilitarisaatio ei aseta erityisiä rajoitteita reserviläisyhdistyksen toiminnalle, mutta yhteistyötä Puolustusvoimien ja puolustushallinnon kanssa yhdistyksellä ei saa olla.
Myös puolustusministeriön hallitussihteeri, varatuomari Timo Tuurihalme toteaa, että Ahvenanmaalle perusteilla olevalla reserviläisyhdistyksellä ei ole mitään tekemistä puolustushallinnon kanssa, eikä demilitarisaatio vaikuta yksityishenkilöiden harrastuksiin.
– Eli jos siellä on ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita reserviläistaidoista, vaikka ampumaharjoittelusta, niin eihän siinä mitään. Se on normaalia ampumaurheilua, mitä täällä valtakunnankin puolella saa harjoittaa, joten ei muuta kuin antaa mennä vaan.
– Yhdistys ei saa meiltä mitään valtionavustuksia, eikä se ole osa puolustusministeriön hallinnonalaa, niin ei siinä ole mitään estettä. Hyvä homma, kun tämmöisen ovat perustaneet, Tuurihalme jatkaa.
Ministeriöiltä pyydettiin lausunnot
Käytännössä demilitarisaatio toi kuitenkin pienen mutkan reserviläistoiminnan aloitukseen yhdistyksen lupahakemuksen käsittelyprosessissa.
Muuta kuin metsästykseen liittyvää ampuma-aseharjoittelua harjoittaville yhdistyksille luvat myöntää aluehallintovirasto, jonka tehtäviä Ahvenanmaalla hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto. Timo Tuurihalme kertoo, että virasto pyysi asiasta lausuntoa sekä puolustus- että ulkoministeriöltä. Ministeriöt kävivät asiasta keskusteluja, mutta antoivat itsenäiset lausunnot.
– Me lähdimme siitä näkökulmasta, että emme ole toimivaltaisia viranomaisia tekemään itse hyväksyntäpäätöstä, mutta jos toimivaltainen viranomainen meiltä nyt lausuntoa pyytää, niin voidaan sellainen kirjoittaa ja se annettiinkin keväällä.
Tuurihalmeen mukaan puolustusministeriössä lähtökohtana oli perustuslakiin kirjattu yhdistymisvapaus ja se, voiko Ahvenanmaata koskevista kansainvälisistä sopimuksista johtaa rajoituksia yhdistyksen perustamiselle. Sopimuksista ei löytynyt asiaan liittyen rajoituksia, joten ministeriöllä ei ollut vastalausetta yhdistyksen perustamiselle.
– Suhtauduimme ihan positiivisesti sen perustamiseen ja ylipäänsä tällaisen vapaaehtoisen maanpuolustusinnon heräämiseen Ahvenanmaalla.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi