play

Apulaisoikeuskansleri: Poliisilla vaikeuksia tunnistaa ihmiskaupparikokset, mikä on johtanut esimerkiksi esitutkintojen viivästymiseen

STT-Lehtikuva

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan poliisilla on vaikeuksia tunnistaa ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistö esitutkinnassa, kerrotaan Oikeuskanslerinviraston tiedotteessa. Vaikeudet näkyvät muun muassa poliisin suorittamissa ihmiskauppaan liittyvissä esitutkinnoissa viivästymisinä.

Keväällä julkaistussa Helsingin Sanomien lehtijutussa kerrottiin esimerkkejä poliisin ihmiskauppatutkinnoista ja niissä ilmenneistä puutteista. Apulaisoikeuskansleri otti muun muassa näiden tietojen perustella omana aloitteenaan arvioitavaksi, onko poliisi menetellyt ihmiskaupparikosten esitutkinnassa viivytyksettä ja lain ja velvollisuuksien mukaisesti.

Myös Poliisihallitus käynnisti selvityksen ihmiskaupparikosten tutkinnan ongelmista.

Apulaisoikeuskansleri kävi ratkaisuaan varten läpi kaikkiaan 50 poliisin esitutkintaa. Useat näistä olivat vielä kesken apulaisoikeuskanslerin antaessa ratkaisunsa. Useimmat läpikäydyistä esitutkinnoista olivat viivästyneet.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pisimmillään esitutkinnan kesto oli ollut yli neljä vuotta. Merkittävää viivästymistä oli aiheuttanut se, ettei poliisi ollut tunnistanut ihmiskaupparikosten ja siihen liittyvien rikosten tunnusmerkistöjä. Esimerkiksi joissakin tapauksissa poliisi on tutkinut epäiltyä rikosta ensiksi muilla nimikkeillä. Viivästymiseen on ollut myös useita muita syitä, kuten poliisin vähäiset tutkintaresurssit, ongelmat tulkkauksessa ja viranomaisten välisessä yhteistyössä.

12 huomautusta esitutkinnan lainvastaisesta viipymisestä

Apulaisoikeuskansleri antoi ratkaisussaan poliisille 12 huomautusta lainvastaisesta esitutkinnan aiheettomasta viipymisestä. 15 asiassa hän kiinnitti poliisi huomiota esitutkinnan toimittamiseen liittyvään lainsäädäntöön ja menettelyihin esitutkinnassa.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan ongelma on vakava ja Poliisihallituksen tähänastiset toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä. Vaikka Poliisihallitus kertoo lisänneensä koulutusta ihmiskaupparikosten torjunnassa, poliisilaitosten antamat selvitykset osoittavat, että puutteet poliisin osaamisessa ovat ilmeisiä. Apulaisoikeuskanslerin mukaan Poliisihallituksen ja Poliisiammattikorkeakoulun on harkittava, olisiko ihmiskaupan ja sen lähirikosten torjumiseksi annettavaa poliisin koulutusta tehostettava.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Apulaisoikeuskansleri kehottaa myös poliisin sisäistä laillisuusvalvontaa ottamaan ihmiskaupparikosten tunnistamisen ja viivytyksettömän esitutkinnan turvaamisen lähempään seurantaan. Poliisihallituksen on luotava esitutkinnan suorittamiselle myös muutoin sellaiset edellytykset, etteivät käännöksiin ja tulkkauksiin liittyvät ongelmat viivästytä esitutkintaa kohtuuttomasti.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi