play

Arktinen alue on lämmennyt jopa neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin, kertoo suomalaistutkimus

Muun muassa Itämeren lämpötila, jääolot, happipitoisuus ja myös ekosysteemi muuttuvat ilmastonmuutoksen edetessä.
LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Muun muassa Itämeren lämpötila, jääolot, happipitoisuus ja myös ekosysteemi muuttuvat ilmastonmuutoksen edetessä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

STT-Lehtikuva

Arktiset alueet ovat lämmenneet jopa neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin, osoittaa Ilmatieteen laitoksen tekemä tutkimus. Näin ollen yleisesti käytössä oleva väittämä, jonka mukaan arktinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo, aliarvioi selvästi pohjoisten alueiden havaittua lämpötilojen nousua.

Joillakin arktisilla alueilla lämpeneminen on ollut vieläkin voimakkaampaa. Esimerkiksi Barentsinmeren alueella lämpö on noussut seitsemän kertaa nopeammin kuin globaalisti keskimäärin.

Viime vuosikymmenien aikana havaittua ilmiötä, jossa ilmasto on lämmennyt eniten arktisella alueella, kutsutaan arktiseksi voimistumiseksi.

Ilmatieteen laitoksen tekemän tutkimuksen tulokset julkaistiin Communications Earth & Environment -tiedelehdessä. Tutkimuksen mukaan viimeisten 43 vuoden aikana arktinen alue on lämmennyt lähes neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Luupin alla satelliittihavaintojen aika

Ilmatieteen laitos toteaa, että nyt saatuun lämpenemisen tulokseen on vaikuttanut osaltaan myös se, miten Arktis alueena määritellään ja miltä ajalta lämpenemisnopeus lasketaan. Tässä tutkimuksessa arktinen alue määriteltiin napapiirin sisään jääväksi alueeksi. Lämpenemisnopeus puolestaan laskettiin vuodesta 1979 lähtien, eli ajalta, jolta tarkempia satelliittihavaintoja on saatavilla.

–  Arktinen alue määriteltiin pohjoista napapiiriä käyttäen, koska halusimme tarkastella aluetta, jonka suurin osa ihmisistä mieltää Arktikseksi. Keskityimme vuodesta 1979 alkavaan ajanjaksoon, koska havaintoaineistot ovat luotettavampia sen jälkeen ja toisaalta voimakas lämpeneminen alkoi 1970-luvulla, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen tiedotteessa.

Suurin vaikutus syksyllä ja alkutalvesta

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tutkimuksessa havaittiin myös, että nykyisillä ilmastomalleilla on vaikeuksia simuloida arktisen alueen lämpenemisnopeutta. Ilmastomallit joko systemaattisesti aliarvioivat voimistumisen suuruutta, tai sitten nykyinen tilanne on ilmastohistoriassa yksinkertaisesti hyvin harvinainen tapahtuma.

Arktinen voimistuminen on suurinta myöhään syksyllä ja alkutalvesta, jolloin ilmastonmuutoksen myötä osaksi jäästä vapautunut lämmin merenpinta luovuttaa lämpöä ilmakehään. Jääpeite on kylläkin vähentynyt eniten kesällä ja alkusyksyllä, mutta silloin merenpinta luovuttaa lämpöä vain vähän, koska ilmakehä ja meri ovat kutakuinkin yhtä lämpimiä.

Arktisen voimistumisen suuruuteen vaikuttavat nykyisen ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen lisäksi ilmastojärjestelmän luonnolliset, pitkäaikaiset vaihtelut. Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan nämä molemmat tekijät ovat todennäköisesti olleet merkittäviä viimeisten 43 vuoden aikana.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi