play

Avi antoi Kuopiolle velvoittavan määräyksen kohentaa lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut lainmukaisiksi

Valvontapäätös velvoittaa Kuopion saattamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut lain edellyttämälle tasolle ensi maaliskuun loppuun mennessä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Valvontapäätös velvoittaa Kuopion saattamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut lain edellyttämälle tasolle ensi maaliskuun loppuun mennessä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on antanut Kuopion kaupungille velvoittavan määräyksen lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen järjestämisestä. Valvontapäätös velvoittaa Kuopion saattamaan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut lain edellyttämälle tasolle ensi maaliskuun loppuun mennessä.

Samalla avi velvoitti, että hoitoon pääsy lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin toteutuu Kuopiossa lainmukaisesti myös tulevaisuudessa. Määräystä voidaan tehostaa sakon uhalla.

Avi alkoi selvittää asiaa viime vuoden joulukuussa, kun lasten ja nuorten mielenterveysyksiköstä tehtiin epäkohtailmoitus. Ilmoituksen mukaan lasten ja nuorten hoitoon pääsy oli vaikeutunut, kun Kuopio oli esimerkiksi asettanut lähetesulun.

Viime kesäkuun lopulla Kuopion lasten tiimissä odotusaika-arvio oli kuusi kuukautta ja nuorten tiimissä yhdeksän kuukautta. Terveydenhuoltolain mukaan hoito on järjestettävä kolmessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi