Kenraali Jaakko Valtanen on kuollut 98-vuotiaana – "Olin kansalainen sotilaspuvussa"
Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Jaakko Valtanen on kuollut 98-vuotiaana. Hän nukkui pois keskiviikkona 17. tammikuuta Kaunialan sairaalassa Kauniaisissa. Suru-uutinen vahvistettiin STT:lle Valtasen lähipiiristä.
Valtanen toimi Puolustusvoimain komentajana vuosina 1983–1990. Koska komentajan eläkeikä on korkeampi kuin muun upseeriston, hän oli viimeinen aktiivipalveluksessa ollut upseeri, jolla oli omakohtaisia sotakokemuksia.
Talvisotaan 15-vuotiaana vapaaehtoisena lähettinä ja radiomiehenä osallistunut Valtanen toimi jatkosodassa radioaliupseerina ja tykistöupseerina.
Puolustusvoimain komentajana Valtanen taisteli vähistä määrärahoista ja johti samalla asevoimien organisaation uudistusta. Hänen kaudellaan kehitettiin muun muassa uusi sodan ajan prikaatiorganisaatio sekä parannettiin ilmatorjunta- ja panssarintorjuntakykyä. Hän kehitti myös Puolustusvoimiin avoimempaa tiedotuskulttuuria ja modernisoi yhteiskuntasuhteita.
Vuonna 2010 Valtanen kertoi 85-vuotishaastattelussaan STT:lle kannattavansa uskottavan puolustuksen lisäksi Suomen Nato-jäsenyyttä. Hänen mukaansa kylmän sodan aikana puolueettomuus oli paras ratkaisu, mutta maailman muututtua Nato-jäsenyys olisi tärkein ennaltaehkäisevä tekijä sotaan joutumiselta ja lopettaisi muun muassa Venäjän uhalla spekuloinnin.
Valtasen isä Viljo oli upseeri. Eversti-isällä oli vaikutuksensa, mutta Valtasen mukaan enemmän ammatinvalintaan vaikuttivat aatteellisuus ja upseerin ammatin monipuolisuus.
Aktiiviuransa aikana Valtasen sotilaspuvun alla eli vahva humanisti. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut koskaan "intohimoinen" sotilas.
Talvisodassa Turun rannikkopuolustuksessa palvellut Valtanen osallistui suojeluskuntatyöhön Helsingin rannikkotykistössä. Jatkosodassa hän palveli radioaliupseerina Ahvenanmaalla, Karjalankannaksella ja Inkerinmaalla. Suoritettuaan reservinupseerikurssin Merisotakoulun rannikkotykistölinjalla Valtanen toimi tulenjohtoupseerina itäisellä Suomenlahdella ja Haapasaarilla.
Valtanen muistutti STT:lle vuonna 2010, ettei kuuluisa talvisodan henki syntynyt tyhjästä. Hänen mukaansa sen tekijät olivat kansalaissodan jälkeen tehdyssä yhteiskunnallisessa eheyttämisessä 1920–30-luvuilla. Elementtejä oli useita: torpparien ja mäkitupalaisten mahdollisuus siirtyä itsenäisiksi talonpojiksi, punavankien vapauttaminen, kostohenkisten teloitusten lopettaminen, ääriliikkeiden sammuttaminen 1930-luvulla, yleisen asevelvollisuuden tasapainottava vaikutus, työnantajajärjestön ja työntekijäjärjestöjen "tammikuun kihlaus" 1940.
1950-luvulla Valtanen opiskeli Sotakorkeakoulun maasotalinjalla. Vuonna 1960 hänet määrättiin Puolustusvoimain komentajan Sakari Simeliuksen adjutantiksi.
Tehtäviin kuuluivat myöhemmin valtakunnallisten maanpuolustuskurssien johtajuus, henkisen maanpuolustuksen komitean sekä maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan jäsenyydet. Hän toimi Suomen sotilaspsykologisen seuran ja perustamansa Suomen sotilassosiologisen seuran puheenjohtajana vielä eläkepäivinä.
Eläkepäivillään Valtanen oli kysytty esitelmöitsijä ja puhuja eri puolilla maata.
Jaakko Joukamo Valtanen oli syntynyt 9. helmikuuta 1925 Hämeenlinnan maalaiskunnassa.
Lähteet: STT:n arkisto, Kansallisbiografia
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi