Neljälle vaaditaan elinkautista murhasta Salossa – puolustuskyvytön uhri pakotettiin ottamaan yliannostus huumeita ja häntä kidutettiin tunteja, syyttäjä sanoo
41-vuotias mies kuoli väkivallan uhrina kotonaan Kiikalan kaupunginosassa tammikuussa. Kuva: Vesa Moilanen/ Lehtikuva
Syyttäjä vaatii neljälle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta Salon tammikuisesta henkirikoksesta. Syyttäjän mukaan 41-vuotias mies kuoli kidutuksenomaisen väkivallan uhrina kotonaan Kiikalan kaupunginosassa 11. tammikuuta.
Haastehakemuksen mukaan syytetyt miehet menivät aamulla uhrin kotiin laajasti aseistautuneina. Heillä oli syyttäjän mukaan mukanaan muun muassa kaksi ladattua pistoolia, pesäpallomaila, teleskooppipatukka, kirves, nyrkkirauta sekä metalliketju, jonka päässä oli kiinnitettynä riippulukko.
Miehet olivat suunnitelleet tekoa kostoksi siitä, että he epäilivät uhrin varastaneen yhdeltä heistä huumeita ja rahaa, syyttäjä sanoo.
Miehet tunkeutuivat uhrin asuntoon aamulla ja herättivät tämän huutamalla sekä lyömällä häntä eri välineillä, haastehakemuksessa kerrotaan. Syyttäjän mukaan miehet löivät uhria muun muassa riippulukolla varustetulla metalliketjulla, pesäpallomailalla ja teleskooppipatukalla useita kertoja.
Miehet vaativat uhria tunnustamaan epäillyn varkauden ja kertomaan, missä varastetuksi epäilty omaisuus on, syyttäjä sanoo.
Syytteen mukaan miehet myös piikittivät uhria tai pakottivat tämän piikittämään itseensä yliannostusta vastaavan määrän amfetamiinia ja muuntohuume alfa-pvp:tä. Sitten miehet sitoivat uhrin pakkaus- ja ilmastointiteipillä tuoliin siten, että tämä oli täysin toimintakyvytön, haastehakemuksessa sanotaan.
Miehet etsivät varastetuksi epäilemiään huumeita ja rahaa uhrin talosta, sen piharakennuksesta sekä autosta kuitenkaan löytämättä niitä.
Lopulta miehet irrottivat syyttäjän mukaan uhrin väkivalloin tuolista, jolloin tämä päätyi edelleen sidottuna selälleen olohuoneen lattialle. Yksi miehistä ampui uhria kerran ylävatsaan, minkä seurauksena uhri kuoli, syyttäjä sanoo.
Syyttäjän mukaan uhrin kuolinsyynä oli ampumahaava, mutta kuolemaan vaikutti mahdollisesti myös huumausaineiden käytöstä johtunut päihtymystila. Amfetamiinin pitoisuus uhrin veressä oli syyttäjän mukaan tapahtuman jälkeen kuolettavalla tasolla.
Lisäksi uhrilla oli päässä, vartalossa ja raajoissa ruhjeita ja mustelmia syytettyjen lyötyä häntä kymmeniä kertoja eri välineillä. Syyttäjän mukaan vammat aiheuttivat uhrille hyvin voimakkaan kipureaktion.
Syyttäjän mukaan teko kesti kokonaisuudessaan useita tunteja. Uhri oli syyttäjän mukaan sidottuna tuoliin ainakin 1–2 tuntia, minkä aikana syytetyt jatkoivat hänen kuulusteluaan ja pahoinpitelyään.
Teko oli syyttäjän mukaan vakaasti harkittu ja erityisen raaka tai julma. Syyttäjän mukaan törkeyden puolesta puhuu väkivallan laatu ja moninaisuus sekä siihen käytetyt eri tekovälineet sekä uhrin sitominen ja tekeminen täysin puolustuskyvyttömäksi.
Myös se, että teko tapahtui uhrin kotona siten, että tämä yllätettiin täysin puolustuskyvyttömänä nukkumasta, oli syyttäjän mukaan osoitus teon törkeydestä.
Murhan lisäksi miehiä syytetään myös muista rikoksista, kuten törkeistä huumausainerikoksista ja törkeistä varkauksista.
Tapauksen tutkinnan alussa epäiltyjä oli yhteensä kahdeksan. Sittemmin epäilyt tarkentuivat koskemaan vain nyt syytteessä olevia 19–39-vuotiaita miehiä.
Oikeudenkäynti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkoi maanantaina. STT ei ole saanut käräjäoikeudelta syytettyjen kirjallisia vastauksia, joista selviäisi, miten syytetyt vastaavat syytteisiin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi