Naisen ruumis löytyi autosta Vantaalla – syyttäjä vaatii aviomiehelle elinkautista murhasta
Syyttäjä vaatii elinkautista vankeutta murhasta miehelle, joka syytteen mukaan surmasi vaimonsa Vantaalla viime joulukuun lopulla. Naisen ruumis löytyi autosta uudenvuodenpäivänä.
Syyttäjän mukaan henkirikos tehtiin vakaasti harkiten ja lisäksi teko oli erityisen raaka ja julma. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa naisen välittömäksi kuolinsyyksi todettiin häkämyrkytys ja hengitysteiden palovammat.
Syytetty kiistää surmanneensa naista tai olleensa henkirikoksen kanssa missään tekemisissä. Tapauksen käsittely alkoi tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Käsittelyyn on varattu useita päiviä.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan syytetty odotti naista tämän asunnon pysäköintipaikalla. Mies yllätti naisen pysäköintipaikalla, kun tämä oli lähtenyt kotoaan asioille.
Naisen ruumis löytyi myöhemmin noin kilometrin päässä sijaitsevalta toiselta pysäköintipaikalta. Ruumis oli naisen omistamassa autossa.
Syyttäjän mukaan syytetty oli lyönyt naista useita kertoja päähän ja vartaloon, sitonut tämän ranteet ja nilkat kengännauhoilla ja siirtänyt naisen auton takajalkatilaan. Tämän jälkeen mies oli kaatanut naisen päälle ja auton sisätiloihin bensiinin ja dieselöljyn sekoitusta sekä sytyttänyt polttoaineen palamaan.
Miehen tarkoituksena oli syytteen mukaan polttaa nainen elävältä. Tulipalo sammui melko pian hapen puutteen takia, sillä mies oli sulkenut auton ovet. Nainen kuoli kuitenkin häkämyrkytykseen ja hengitysteiden palovammoihin. Lisäksi hänen ruumiissaan oli useita palovammoja.
Henkirikoksen motiivina oli mahdollisesti mustasukkaisuus. Haastehakemuksesta ilmenee, että naisella on ollut romanttinen suhde toisen miehen kanssa ja että syytetty on ollut tästä tietoinen.
Haastehakemuksesta ilmenee myös, että nainen oli hakenut avioeroa runsaat kaksi viikkoa ennen kuolemaansa.
Syytetty kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hän katsoo kirjallisessa vastauksessaan käräjäoikeudelle, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi, mutta syytetyllä ei ole rikoksen kanssa mitään tekemistä. Hän myöntää tavanneensa naisen, mutta kiistää tehneensä mitään väkivaltaa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi