Suomalaisten maine kantaa Ukrainassa – "Se on Simo Häyhä, jonka kaikki tietävät", kertoo Bahmutissa taistellut vapaaehtoinen

Mies kokkailee ruokaa samalla kun puhumme puhelimessa. Hänellä on elämän perusraamit kohdillaan: perhe, lapset ja työ. Pään sisällä mies on kuitenkin usein jossain muualla kuin koti-Suomessa.

–  Läsnäolo on vaikeaa, kun minulla on ajatukset niin paljon siellä Ukrainassa ja omissa tiimikavereissani, mies kertoo.

Yksityisyytensä suojaamiseksi nimettömänä esiintyvä mies lähti ensimmäisen kerran taisteluihin viime kesän jälkeen ja kävi Ukrainassa vielä toisen kerran talvella. Keikkojen kestoksi hän kuvailee kuukausia, ei viikkoja. Miehen henkilöllisyys on STT:n tiedossa.

^{Yksiköstä ei ole} lupa sen tarkemmin puhua, mutta jälkimmäisellä kerralla mies kertoo olleensa kansainvälisen uutishuomion kohteena olleessa Bahmutissa. Kiivaiden taisteluiden paikka on tunnettu muun muassa Venäjän taistelijoiden parhaimmistoon kuuluvan Wagner-palkkasotilasryhmän toiminta-alueena.

Suomalaisveteraani arvioi vastustajan kyenneen kehittämään omaa taktiikkaansa ja esimerkiksi koordinoimaan hyökkäystoimintaansa, joten venäläisiä ei ole syytä aliarvioida.

–  Kun rintamalla ollaan, niin siellä ei voi ajatella, että eivät ne osaa sotia tai että eivät ne kumminkaan mihinkään osu, mies kuvailee.

^{Ulkomaalaisten vapaaehtoisten} tulo Ukrainaan oli etenkin sodan alkuvaiheissa melko kaoottista, mutta sittemmin hommaan on pyritty saamaan suomalaismiehen kokemuksen mukaan enemmän rotia.

–  Kyllä siellä pitää olla valmiiksi joku, joka vähän puhuu puolestasi, ja joku paikka (joukkoyksikkö), mihin menet. Ei todellakaan sellaista, että marssitaan vaan johonkin ja lykätään AK (rynnäkkökivääri) käteen, mies kuvailee.

Tositoimiin pääsyä joutuu odottamaan muutaman viikon, kun tulijoille tehdään turvaselvitykset ja allekirjoitetaan asiaan kuuluvat sopimukset esimerkiksi Ukrainan armeijan kanssa.

Miehen mukaan Ukrainaan ei kannata lähteä "keräilemään kokemuksia", vaan viemisinä on syytä olla vahva motivaatio.

–  Pitää olla oikeasti tahto puolustaa Suomea, Eurooppaa ja Ukrainaa. Jos sitä ei ole, niin ihan turha mennä sinne omaa ja muiden henkeä vaarantamaan, mies sanoo ja lisää, ettei hän suinkaan ole värväämässä ketään Ukrainaan.

^{Oma lukunsa on} se, että tulijalla on syytä olla suoja- ja muut varusteet – asetta lukuun ottamatta – omasta takaa valmiina. Näin suomalaisilla on ollutkin, monesta hyvästä syystä.

–  Esimerkiksi jos minä olisin ruvennut Ukrainan armeijalta haalimaan varusteita, niin ensinnäkään ne eivät olisi mahtuneet minulle. Kyllä pitää päästä vaikuttamaan siihen, mitä tavaroita kannat, kun siinä on kuitenkin oma henki kyseessä, mies perustelee.

Suomalaisten varustaminen taisteluun Ukrainassa lepää täysin vapaaehtoisten itsensä tai heitä niin ikään vapaaehtoisesti tukevien toiminnan varassa.

–  Omalla rahallahan siellä pääosin ollaan. Jos jotain sponsoria saa, niin se on aina plussaa, suomalaismies tiivistää.

Virallinen Suomi voisi miehen mukaan tulla apuun ehkä ainakin silloin, jos haavoittuneita pitää evakuoida kotimaahan. Sitä ennen Suomi voisi tehdä kuitenkin jotain erittäin hyödyllistä, eli antaa ukrainalaisille sotilaskoulutusta.

–  Ei mitään perushöntsää, sitä niillä siellä on, ja ne tietävät kyllä, millaista sota on taistelukentällä. Mutta ylemmällä operatiivisella tasolla, siinä, miten johdetaan ja viestitään, siinä Suomella olisi paljon annettavaa.

^{STT:n haastattelema} mies on suorittanut Suomessa oman varusmiespalveluksensa ja arvioi Puolustusvoimien koulutuksen tähtäävän juuri sellaiseen sotaan, jota Ukrainassa nyt käydään.

–  Ei sitä muualla opeteta kuin Suomessa. Jenkeissä ja Britanniassa doktriini perustuu aina ylivoimaan, Suomessa ollaan aina altavastaajana, hän perustelee.

Koulutusavun mielekkyyttä puolustaisi miehen mukaan myös se, että se on kestävää apua, joka jää ukrainalaisten hyödyksi eikä kulu sodassa, kuten ammukset.

Yhteinen rajanaapuri, ja ukrainalaisten näkökulmasta myös yhteinen vihollinen, on sotahistorian ohella antanut suomalaisille aimo annoksen uskottavuutta Ukrainassa. Esimerkiksi yhdysvaltalaisiin vapaaehtoisiin suhtaudutaan suomalaismiehen mukaan paljon varauksellisemmin.

–  Ukrainalaiset diggailee suomalaisista, ja kaikki tuntevat talvisodan. Sitä kuvittelee, että Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen tai Teemu Selänne ovat niitä, joista meidät tunnetaan, mutta ei todellakaan – se on Simo Häyhä (talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja), jonka kaikki tietävät, mies kuvailee.

Sodan isosta kuvasta ja mahdollisesta vastahyökkäyksestä puhuttaessa mies arvioi, että Ukrainalla kyllä on siihen rahkeita. Vielä enemmän hän tuntuu kuitenkin lataavan toiveita siihen, että sota alkaisi syödä Venäjää sisältä päin ja johtaisi siellä jonkinlaiseen valtataisteluun.

Länsimailta Ukrainan pitäisi saada edelleen raskasta ja erityisesti pitkälle kantavaa aseistusta, jolla voisi tuhota venäläisten kalustoa. Suomalaisvapaaehtoinen pitää aseapua äärettömän tärkeänä, koska hän kertoo oivaltaneensa Ukrainassa jotain olennaista:

–  Sodat voitetaan aseilla, ja ne hävitään neuvottelupöydässä.

Mutta ovatko tämän suomalaisvapaaehtoisen sodat Ukrainassa sitten jo sodittu?

–  Tosi vaikea kysymys. Voisit kysyä vuoden päästä uudestaan, jos sotaa vielä silloin on – toivottavasti ei ole.

^{Varsinaista irtiottoa} Ukrainasta mies ei ole pyrkinytkään tekemään, vaan seuraa "aika vaistomaisesti ja hyvinkin aktiivisesti" tapahtumia rintamalla muun muassa ukrainalaisen puhelimensa kautta. Lisäksi päiviä täyttävät avustuskeräykset Suomesta omalle taistelijatiimille.

–  Ymmärrän kyllä, miksi moni lähtee sinne takaisin, jos vaikka ei ole mitään elämää täällä Suomessa. Kun se on vaikeaa olla lähtemättä, vaikka olisi elämäkin, mies myöntää.