Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Häkkänen Ylelle: Suomi voisi lähettää muutaman Leopard-tankin Ukrainaan
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Saksan pitäisi ottaa poliittista johtajuutta Euroopassa. Kuva: Päivi Tuovinen
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) arvioi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että Suomi voisi lähettää Ukrainaan muutaman Leopard-taistelupanssarivaunun.
– Suomi voi arvioni mukaan olla mukana joko muutamalla tankilla tai esimerkiksi tarjoamalla koulutusosaamista Ukrainalle. Lopullinen harkintavalta on hallituksella ja presidentillä, Häkkänen sanoi.
Kysymys Leopard-taistelupanssarivaunujen lähettämisestä Ukrainaan on vaikea etenkin Saksalle. Muut maat odottavat Saksan kantaa. Vaunut ovat saksalaisvalmisteisia, ja Saksa on kieltänyt niiden eteenpäin lähettämisen.
– Saksan sisällä käydään keskustelua, ja paine muista Nato-maista kasvaa. Olen aika luottavainen, että Saksa kallistuu siihen, että taistelupanssarivaunuja annetaan. Saksa kokee jo nyt tunnetta siitä, että sen pitää ottaa roolinsa, eikä se enää liity historiaan. Saksan on otettava poliittista johtajuutta Euroopassa, Häkkänen sanoin ohjelmassa.
Häkkäsen mukaan kynnys on Saksassa korkealla toisen maailmansodan tapahtumien sekä lännen ja idän välisen eskalaatioriskin takia.
– Eskalaatioriski pitää toki aina ottaa vakavasti. Naton ja Venäjän välinen sota olisi katastrofi. Venäjä kuitenkin ylikäyttää eskalaatioriskiä puheissaan.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi