play

Eduskunta pyrkii avaamaan toimintaansa lokakuun puolivälissä

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että purkutoimissa lähdetään siitä, että ensin pyritään helpottamaan eduskunnan ydintoimintaa kuten täysistuntojen toimintaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että purkutoimissa lähdetään siitä, että ensin pyritään helpottamaan eduskunnan ydintoimintaa kuten täysistuntojen toimintaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

STT-Lehtikuva

Eduskunnan koronajohtoryhmän asettaman tavoiteaikataulun mukaan eduskunta pyrkii normalisoimaan ja avaamaan toimintaansa lokakuun puolivälissä.

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että purkutoimissa lähdetään siitä, että ensin pyritään helpottamaan eduskunnan ydintoimintaa kuten täysistuntojen toimintaa. Eduskunnan koronarajoitusten purku ei siis ensimmäisenä koske esimerkiksi yleisölehteriä ja vierailuita.

Rauhio sanoo, että yksityiskohtaista suunnitelmaa eduskunnan koronarajoitusten purkamisesta ei vielä ole. Puhemiesneuvosto tekee täysistuntojen järjestelystä varsinaisen päätöksen.

Rauhio myös lisää, että tilanne saattaa muuttua nopeasti suuntaan tai toiseen riippuen koronavirustilanteesta ja rokotekattavuudesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi