EK perää toimia työperäisen maahanmuuton kasvattamiseksi – maahanmuuton lupakäsittelyyn tarvitaan "rajat auki -rahaa"
Elinkeinoelämän keskusliitto EK perää syksyn budjettiriiheltä päätöksiä työ- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton vauhdittamiseksi. EK:n johtaja Taina Susiluoto toteaa, että koronarajoitusten purkaantuessa Suomen tulisi saada talouskasvusta kiinni. Pula osaavasta työvoimasta uhkaa jo nyt kasvumahdollisuuksia ja hallituksen tavoitetta työllistää 10 000 ihmistä vuodessa.
– Suomen työmarkkinoilta on poistunut 10 000 henkeä vuosittain viimeisen 10 vuoden ajan, ja sama meno jatkuu seuraavat 40 vuotta. Puhutaan siis puolen miljoonan vajeesta isossa kuvassa, Susiluoto sanoo tiedotteessa.
EK perää patoutuneen lupatarpeen käsittelyyn lisärahaa Maahanmuuttovirastolle, TE-toimistoille sekä ulkomaan edustustoille. Tätä "rajat auki -rahaa" tarvitaan EK:n mukaan yhteensä 30 miljoonaa euroa palkkakuluja varten.
Automaattisen päätöksenteon rakentamiseen ja oleskelulupaprosessin uudistamiseen tarvitaan 20 miljoonaa EU-elvytysvaroista ja mahdollisesti lisärahaa kansallisesta budjetista.
Englanninkielistä opetusta ja päivähoitoa tarvitaan lisää
Englanninkielistä opetusta ja päivähoitoa tulee lisätä reippaasti kuntien tarvekartoituksen perusteella varmistamaan, että työn perässä muuttavat perheet myös pysyvät Suomessa. Ulkomaalaisia opiskelijoita tulisi kannustaa jäämään Suomeen tarjoamalla digitaalista suomen opetusta jo ennen Suomeen tuloa. Suomen kielen opinnot pitäisi myös määrätä pakollisiksi.
Samalla pitää priorisoida maahanmuuttoon liittyvän lainvalmistelun uudistaminen. Tällä hetkellä lainvalmistelu laahaa pahasti jäljessä aikatauluista, Susiluoto huomauttaa.
EK näkee akuutteja työvoimatarpeita eri puolilla maata ja kaikilla toimialoilla. Pula on pahin kaupungeissa, mutta erityisen vaikeaa on täyttää työpaikkoja kasvukeskuksia ympäröivällä maaseudulla.
– IT-alan, kyberturvallisuuden ja hoiva-alan ammattilaisista on ollut krooninen pula jo pitkään. Rakennus- ja konepajateollisuus tarvitsevat tekijöitä. Kun koronarajoitukset helpottavat, myös hotelli- ja ravintola-alan työttömyys- ja lomautusjaksot vaihtuvat pulaan työntekijöistä, EK luettelee.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi