Tytöt käyttävät sosiaalista mediaa lähes neljä tuntia päivässä, kertoo tutkimus – selvä yhteys heikompaan koulumenestykseen
Kuva: Timo Aalto
Sosiaalisen median käyttö on yhteydessä heikompaan koulumenestykseen, selviää uudesta tutkimuksesta. Sen mukaan päivittäinen aika sosiaalisessa mediassa oli yhteydessä kyselyyn vastanneiden lukiolaistyttöjen alempaan peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoon.
Ryhmä Husin, Helsingin yliopiston sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tutkijoita selvitti pääkaupunkiseudun lukioikäisten 15–16-vuotiaiden tyttöjen sosiaalisen median käytön vaikutuksia syksyllä 2022.
Tutkimukseen vastanneiden tyttöjen keskimääräinen ruutuaika oli lähes kuusi tuntia, josta sosiaalista mediaa käytettiin keskimäärin lähes neljä tuntia. Yli kuusi tuntia sosiaalisen median parissa vietti 14 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Tutkimuksen vastuujohtaja dosentti Silja Kosola Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta ja Helsingin yliopistosta toteaa tiedotteessa, että nuorten mielenterveysongelmien lisääntymistä ei pystytä taittamaan vain mielenterveyspalveluita lisäämällä. Hänen mukaansa mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi tulisi puuttua ilmiön juurisyihin. Kosolan mukaan ahdistuksen ja masennuksen vuoksi tehdyt lähetteet lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoisaloille ovat lisääntyneet ja suomalaisten lukiolaisten on raportoitu olevan yhä uupuneempia.
Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalisen median korkea käyttöaste oli yhteydessä ahdistukseen, huonoon käsitykseen omasta kehonkuvasta sekä voimakkaaseen yksinäisyyden tuntemukseen.
Tutkimusryhmän jäsen, väitöskirjatutkija Sara Mörö Husista ja Helsingin yliopistosta sanoo tiedotteessa, että koulumaailmaan liittyvissä uudistuksissa tulisi tulevaisuudessa huomioida sosiaalisen median parissa vietetty aika ja kohdistaa siihen sopivia toimenpiteitä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi