play

EU:n koronatodistuksen saavat nyt myös koronan sairastaneet, joilla on yksi rokotus

EU:n koronatodistuksen saavat nyt myös koronan sairastaneet, joilla on yksi rokotus. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho

EU:n koronatodistuksen saavat nyt myös koronan sairastaneet, joilla on yksi rokotus. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho

STT-Lehtikuva

EU:n koronatodistuksen saavat nyt myös koronan sairastaneet, joilla on yksi rokotus, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Kela tiedotteessaan.

Todistus toimii Suomessa koronapassina sen jälkeen, kun rokotuksesta on kulunut viikko. Myös THL:n koronatodistuksen lukijasovellus hyväksyy koronarokotustodistuksen.

Tiedotteessa sanotaan, että tutkimusten mukaan koronavirustaudin sairastanut henkilö saa yhdestä rokoteannoksesta vähintään yhtä hyvän suojan kuin muut saavat kahdesta.

Siksi THL ja Euroopan neuvosto suosittelevat, että koronataudin sairastaneilla ja yhden rokotteen saaneilla henkilöillä pitää olla samanlaiset oikeudet hyödyntää EU:n koronatodistusta ja koronapassia kuin täyden rokotesarjan saaneilla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koronan sairastaneet henkilöt, jotka ovat ottaneet yhden rokotuksen, voivat edelleen käyttää koronatodistuksena ja -passina myös EU:n koronatodistusta sairastetusta koronavirustaudista. Todistus on voimassa puoli vuotta positiivisesta koronavirustestistä.

Matkustajan selvitettävä kohdemaan käytännöt

Matkustettaessa todistuksen kelpoisuus tulee tarkistaa kohdemaasta. Maat päättävät itse, mitä todistuksia edellyttävät maahan saapuvilta ja edellyttävätkö ne esimerkiksi yhtä tai kahta rokoteannosta.

Matkustettaessa on selvitettävä, mikä koronatodistus tarvitaan kohdemaan rajanylitykseen ja miten koronatodistuksia voi käyttää kohdemaassa muihin tarkoituksiin. Eri maiden vaatimukset voivat vaihdella myös EU:n sisärajoilla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ennen matkalle lähtöä on hyvä lisäksi tarkistaa kohdemaan koronatilanne, tiedotteessa muistutetaan.

Suomeen palatessa matkustajan tulee osallistua pakolliseen koronatestiin, ellei hänellä ole koronatodistusta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi