play

EU:n velvoittama asetusluonnos kieltäisi äärimmäisen uhanalaisen ankeriaan kalastamisen paitsi heinäkuussa

Ankeriaan kannat ovat Suomessa ja muualla Euroopassa romahtaneet 1970-luvun tasosta. LEHTIKUVA / Onni Ojala

Ankeriaan kannat ovat Suomessa ja muualla Euroopassa romahtaneet 1970-luvun tasosta. LEHTIKUVA / Onni Ojala

STT-Lehtikuva

Äärimmäisen uhanalainen ankerias halutaan suojella aikaisempaa laajemmin. Lausuntokierrokselle lähtenyt maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnos kieltäisi ankeriaan kalastamisen heinäkuun ulkopuolella.

Ankeriaan kannat ovat romahtaneet Suomessa sekä muualla Euroopassa vain muutamaan prosenttiin lajin kannoista 1970-luvulla.

Ankeriaan rauhoitusaika on nyt Suomessa lokakuun alusta tammikuun loppuun. Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan tämä rauhoitusaika ei kata ankeriaan vaelluksen keskeisimpiä ajanjaksoja.

Ankerias on vaelluskala, joka vaeltaa kerran elämässään kutemaan Pohjois-Atlantille Sargassomereen ja kuolee sitten. Yksikään kalastettu ankerias ei ole siis ehtinyt lisääntyä vielä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ankeriasta on Suomessa maa- ja metsätalousministeriön mukaan istutettu paljon vesialueille, joista ei ole suoraa yhteyttä kutuvesiin. Heinäkuuhun ajoitettavan pyynnin olisi tarkoitus kohdistua juuri näihin yksilöihin, jotka eivät edistä lajin elinvoimaisuutta. Heinäkuu ei myöskään kuulu ankeriaan pääasiallisiin vaelluskuukausiin.

Ankerias on Suomessa harvinainen saaliskala

Suomessa ankerias on ministeriön tiedotteen mukaan harvinainen saalislaji, vuositasolla 2  000–10  000 kiloa. Puolet tästä pyydetään meri- ja puolet sisävesialueilta. Kaupallinen kalastus sisävesillä on ministeriön mukaan olematonta, ja merialueilla saalis on ollut alle 500 kiloa vuodessa viime vuosina.

Taustalla on EU-asetus, joka velvoittaa ankeriaan kalastamisen kieltämisen merialueilla vähintään kolmen kuukauden ajaksi elokuun alun ja helmikuun lopun välillä. Ankeriaan kaupallista kalastusta on yritetty EU-tasolla kieltää jo miltei 20 vuotta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lausuntokierroksella oleva asetusluonnos kieltäisi ankeriaan kalastuksen paljon laajemmin kuin mitä EU-asetus vaatii.

Maa- ja metsätalousministeriön ehdotus koskisi myös sisävesikalastusta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi