play

Sähkölaskuihin kertakorvaus ja maataloudelle osittaista tukea kalliisiin sähkö- ja lannoitekuluihin – Kotitalouksille neljän kuukauden pidennys sähkölaskujen maksuaikaan

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Sanna Nikula, Saila Kiuttu / STT

Hallituspuolueet saivat rutistettua tiistaina eteenpäin niin ehdotuksen sähkölaskun kertakorvaukseksi kuin maatalouden lannoite- ja sähkötukipaketiksi. Esitykset lähtivät lausuntokierrokselle kiireellisinä ja vailla lopullista poliittista kuittausta. Lopullisista sisällöistä on määrä päättää lausuntojen jälkeen.

Molempien esitysten on tarkoitus sisältyä valtion lisätalousarvioon. Takautuvasti maksettavan sähköhyvityksen kustannusarvio on enintään noin 400 miljoonaa euroa. STT:n tietojen mukaan maatalouden tukipaketti on arviolta yli 100 miljoonaa euroa, mutta mittaluokka on kiinni energian hinnan kehityksestä.

STT:n tietojen mukaan tavoitteena on antaa lisätalousarvio 26. tammikuuta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi STT:lle eduskunnassa tiistaina hieman yllättäen, että maatalouden kokonaistukipaketti oli lähdössä lausunnoille yhtä aikaa kertakorvauksen kanssa. Tuella korvattaisiin osittain sähkön ja lannoitteiden kallistumisesta aiheutuvaa tuotantokustannusten nousua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Mitä enemmän lykkääntyy lausunnoille lähteminen, sitä enemmän lykkääntyy maksu, Lintilä sanoi STT:lle.

Hallituksen ehdotuksen mukaan maatalouden sähkötuki perustuisi aikaisempaan sähkönkulutukseen. Se korvaisi tietyn kynnysarvon ylittävän sähköenergian kustannuksen osittain. Tuki ei kohdistuisi edullisiin sähkösopimuksiin, vaan ainoastaan kalliimpiin sähkön hintoihin.

Lannoitteiden hintoihin ehdotetaan kustannustukea, jolla korvattaisiin osittain kesäkuun alun jälkeen tehtyjen lannoitehankintojen korkeaa hintaa.

Lintilän mukaan samassa yhteydessä kuin sähkölaskun kertakorvaus on tulossa myös yrityksille ja kuluttajille tarkoitettu pidennys sähkölaskun maksuaikaan. Pidennys olisi 60 vuorokautta yrityksille ja neljä kuukautta kotitalouksille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Minulla olisi toive, että sitä voitaisiin jatkaa vielä, mutta tämä on maksimi, mitä direktiivi antaa. Olisin valmis käyttämään sen Brysselin kautta, että saisimme vielä pidentää sitä yritysten osalta.

Energian hinnannoususta kärsivien yritysten tilannetta seurataan Lintilän mukaan jatkuvasti.

Sähkön vähittäismyyntiyhtiöiden tulisi asiakkaan pyynnöstä myöntää lisämaksuaikaa tammikuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana syntyneeseen sähkönkulutukseen liittyville laskuille, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedotteessa todetaan.

Lausuntopyynnössä pyydetään erityisesti näkemystä maksuajan pituudesta yrityksille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ministeriön mukaan kertaluonteinen sähkölaskun hyvitys täydentää jo käyttöönotettuja tukimuotoja. Lähtökohtana on, että tukiehtojen ja -kriteerien tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia, jotta hyvitys saataisiin maksettua mahdollisimman nopeasti.

Hyvitystä maksettaisiin 50 prosenttia omavastuun ylittävältä osalta, kuitenkin enimmillään 700 euroa kuukaudessa. Omavastuu olisi 90 euroa per kuukausi.

Hyvitys kohdistuisi niihin sähkösopimuksiin, joissa sähkön hinta on ollut yli 10 senttiä kilowattitunnilta.

Tuen kohdistuminen pääasiassa kuluttaja-asiakkaisiin varmistettaisiin sillä, että hyvitys maksettaisiin niille sähkösopimuksille, jotka on tehty henkilötunnuksella.

Tämä erottelee TEMin mukaan yksityisasiakkaat yritysasiakkaista, joiden tiedot tallennetaan sähkönmyyjän järjestelmään pääsääntöisesti y-tunnuksella. Vähäisissä määrin hyvityksen saajien joukkoon voisivat kuitenkin lukeutua myös henkilötunnuksella sähkösopimuksen tehneet maatalousyrittäjät ja toiminimet.

STT:n tietojen mukaan SDP ei ole vielä hyväksynyt korvausprosenttia, jonka mukaan valtio korvaisi sähkölaskun omavastuun ylittävästä osuudesta 50 prosenttia. Puolue haluaa varmistaa, että lopulliset parametrit ovat tulonjakovaikutuksiltaan oikeudenmukaisia.

Tiistaina kerrottiin, että kertakorvaukseen olisi tulossa parannus, jolla sähkösopimusta vuodenvaihteessa edullisesta kallimpaan vaihtaneet kotitaloudet eivät joutuisi väliinputoajiksi.

–  Kulutus määritellään marras-joulukuun käytöllä ja hinta määritellään marras-, joulu-, ja tammikuun ajalta, jolloin saadaan myös väliinputoajat mukaan. Mutta koska se maksetaan vasta sitten myöhemmin, niin se käytännössä kompensoi niitä talvikuukausia, Mika Lintilä sanoi.

Kertakorvaus tulisi kahdessa osassa, ja se koskisi neljää talvikuukautta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi