play

Finnair vähentää noin 150 tehtävää, joista 90 Suomessa – matkustamohenkilökunnan lakon aikana lentoja peruttiin noin sata, liikennöinti on yhtiön mukaan palannut lähes ennalleen

Finnairin mukaan iltapäivällä päättynyt lakko voi vaikuttaa yksittäisiin lentoihin maanantain jälkeenkin, sillä esimerkiksi sunnuntaina ja maanantaina peruttujen kaukolentojen paluulennot jäävät lentämättä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Finnairin mukaan iltapäivällä päättynyt lakko voi vaikuttaa yksittäisiin lentoihin maanantain jälkeenkin, sillä esimerkiksi sunnuntaina ja maanantaina peruttujen kaukolentojen paluulennot jäävät lentämättä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT-Lehtikuva

Lentoyhtiö Finnairin mukaan Venäjän ilmatilan sulkeminen on muuttanut toimintaympäristöä niin dramaattisesti, että yhtiö on päättänyt vähentää noin 150 työtehtävää. Suomessa työ loppuu noin 90:llä ja Suomen ulkopuolella 57 ihmisellä, kertoi yhtiö maanantaina.

Finnairin henkilöstövähennykset toteutetaan helmikuun loppuun mennessä. Osalle on mahdollista tarjota toista tehtävää lentoyhtiössä.

–  Olen syvästi pahoillani, että joudumme tekemään tämänkaltaisia raskaita, mutta välttämättömiä ratkaisuja, kun tavoittelemme kannattavuutemme palauttamista, toimitusjohtaja Topi Manner sanoi tiedotteessa.

Syyskuun lopulla Finnair kertoi aloittavansa muutosneuvottelut, jotka voisivat vähentää yhtiössä Suomessa ja Suomen ulkopuolella 200 työpaikkaa. Nyt päättyneiden muutosneuvotteluiden piirissä oli Suomessa Finnairin mukaan noin 770 ihmistä johto-, päällikkö-, asiantuntija- ja toimihenkilötehtävissä. Neuvottelut eivät koskeneet lentävää henkilöstöä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Finnairilla on Suomessa ja sen ulkopuolella yhteensä noin 5  300 työntekijää.

Finnair: Liikenne sujuu taas normaalisti lakon jäljiltä

Finnairin matkustamopalvelua koskenut ja sunnuntaina alkanut lakko päättyi maanantaina iltapäivällä. Lakko liittyi Finnairin suunnittelemiin matkustamopalvelua koskeviin säästöihin.

Finnairin matkustustiedotteen mukaan lakon aikana peruttuja lentoja oli hieman yli sata. Yhtiön viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist kertoi STT:lle maanantaina alkuillasta, että liikennöinti oli palannut lakon jälkeen takaisin normaaliksi kahta tiistaina olevaa paluulentoa lukuun ottamatta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Finnairin mukaan kaikille asiakkaille ei löytynyt peruttuja lentoja korvaavaa lentoa samalle päivälle alkuperäisen lennon kanssa, vaan uutta lentoa on voinut joutua odottamaan jopa useamman päivän ajan.

Lentojen perumiset liittyivät Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ilmoittamaan matkustamohenkilökunnan vuorokauden kestävään ulosmarssiin.

AKT:n sopimustoimitsija Johanna Tuomaala kertoi STT:lle, että ulosmarssi kosketti liiton arvion mukaan noin 400–500:aa työntekijää.

AKT:n mukaan ulosmarssilla protestoitiin Finnairin henkilöstöpolitiikkaa, huonoa johtamista ja työntekijöiden irtisanomisilla uhkailua, liiton tiedotteessa kerrottiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Finnair kertoi viime viikon keskiviikkona aloittavansa muutosneuvottelut, jotka voisivat vähentää noin 450 työpaikkaa yhtiön matkustamopalveluista. Finnair suunnittelee matkustamopalvelunsa ulkoistamista Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reiteillä. Finnair kertoi tuolloin yrittäneensä päästä neuvottelutulokseen matkustamohenkilöstön kanssa siinä onnistumatta. Finnairin mukaan tämän vuoksi säästöjä oli etsittävä matkustamopalvelussa muilla tavoin.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi