play

Hallituksella on tiistaina edessä isoja päätöksiä koronarajoituksista

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi viikonloppuna, että koronarajoituksia olisi mahdollista tiukentaa myös ilman hätäjarrun käyttöönottoa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi viikonloppuna, että koronarajoituksia olisi mahdollista tiukentaa myös ilman hätäjarrun käyttöönottoa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT-Lehtikuva

Hallitus neuvottelee tiistaina koronatilanteesta ja uusien rajoitustoimien tarpeellisuudesta. Huolia on viime aikoina lisännyt etenkin nopeasti leviävä omikronmuunnos.

Julkisuuteen on kerrottu mahdollisista toimista, joilla muunnoksen leviämistä voitaisiin pyrkiä jarruttamaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta nosti esiin lauantaina, että koronapassin hyllyttämistä on harkittava omikronmuunnoksen vuoksi. Viranomaisten asettamia rajoituksia ei silloin voisi enää ohittaa edellyttämällä asiakkailta ja osallistujilta koronapassia.

Hätäjarrun painamistakin on pohdittu. Hätäjarru merkitsee siirtymistä takaisin laaja-alaisempien toimenpiteiden valtakunnalliseen ohjaukseen. Tällä hetkellä rajoituksista vastaavat ravintoloita lukuun ottamatta alueviranomaiset. Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) on tehty hätäjarrun vaikutusarviointeja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi viikonloppuna, että hallituksen ja alueellisten viranomaisten olisi mahdollista kiristää toimia myös ilman hätäjarrun käyttöönottoa. Marin nosti esiin käytännön työkaluina muun muassa anniskelu- ja aukioloajat.

Yhtenä vaihtoehtona hän nosti koulujen joululomien pidentämisen.

Hallituksen piirissä on pohdittu myös uusia rajaturvallisuustoimia EU:n ja Schengen-alueen sisällä, jotta omikronmuunnoksen leviäminen hidastuisi. Esimerkiksi Tervahauta on todennut, että ennakkotestaus pitäisi ulottaa kaikkeen Suomeen tulevaan matkustamiseen.

Viime viikolla valtioneuvosto päätti, että EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilta täyden rokotussarjan saaneilta matkustajilta vaaditaan tiistaista alkaen negatiivinen testitulos ja rokotustodistus.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallitus tekee päätöksiä sote-ministerityöryhmän esityksen pohjalta, joka nojaa muun muassa terveysviranomaisten arvioihin tilanteen vakavuudesta. Työryhmä kokoontuu vielä maanantaina illalla. STT:n tietojen mukaan arvioiden valmistuminen on menossa viime hetkille. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lausunto ei ollut vielä puoli neljältä työryhmän käytössä.

Kymmenet suomalaiset tutkijat ja asiantuntijat vaativat avoimessa kirjeessä maanantaina päättäjiltä kiireellisiä ja voimakkaita toimia koronaviruksen omikronmuunnoksen leviämisen ehkäisemiseksi. Kirjoittajat viittaavat tutkimustuloksiin, joiden mukaan nykyiset rokotteet toimivat heikommin omikronmuunnoksen tapauksessa.

Lisäksi esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä totesi, että ihmisten tulisi omaehtoisesti alkaa vähentää kontaktejaan.

–  Lisäksi koronapassin laittaminen tauolle ainakin vuodenvaihteen yli on tarpeen, hän sanoi tiedotteessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hallituksen neuvottelut alkavat tiistaina kello 16.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi