play

Hallitus edistää kymppitonnin rekrytointitukea yksinyrittäjälle – tutkija uskoo kokeilun olevan suositumpi kuin aiemmin, jolloin käyttöaste jäi kahteen prosenttiin

Monet yksinyrittäjät saattavat palkata työntekijän hyvin pienellä sopimuksella tai lyhyeksi ajaksi, sanoo väitöstutkija Annika Nivala. LEHTIKUVA / HANDOUT / MIKAEL SJÖMAN

Monet yksinyrittäjät saattavat palkata työntekijän hyvin pienellä sopimuksella tai lyhyeksi ajaksi, sanoo väitöstutkija Annika Nivala. LEHTIKUVA / HANDOUT / MIKAEL SJÖMAN

STT-Lehtikuva

Hallituksen tukikokeilu yrityksille niiden ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamiseen osoittautunee edeltäjäänsä suositummaksi, uskoo äskettäin väitellyt tutkija.

Hallitus edistää yksinyrittäjien rekrytointitukea, jollainen oli aiemmin käytössä Matti Vanhasen (kesk.) toisen hallituksen aikana vuosina 2007–2011. Tuolloin vain kaksi prosenttia työnantajiksi ryhtyneistä yrittäjistä hyödynsi sitä.

Yksi vähäisen käyttöasteen syitä oli, että tuki oli rajoitettu pelkästään toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin, joissa tarjottiin töitä vähintään 25 tuntia viikossa, arvioi kokeilua tutkinut Annika Nivala.

–  Kun monet yksinyrittäjät lähtevät palkkaamaan, he saattavat palkata todella pienellä sopimuksella tai lyhyeksi ajaksi. Moni yritys totesi, ettei kannata ottaa pitkäaikaisen työsuhteen riskiä, jos haluaa vain kesäapulaisen, Nivala sanoo STT:lle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lisäksi Nivala epäilee, ettei monikaan yritys tiennyt tuesta. Tuki oli alueellinen, ja kokeiluun lisättiin kuntia vaiheittain.

Lopulta kokeiluun kuului noin kolmasosa Suomen kunnista. Vaikka kokeilussa oli mukana laaja alue, kuntakohtainen malli saattoi Nivalan mukaan hankaloittaa tiedottamista. Tuen käyttöaste oli korkein niillä alueilla, joilla oli enemmän koekuntia.

–  Vaikuttaa siltä, ettei ely-keskuksissakaan välttämättä oltu ihan perillä siitä, mille yrityksille informaatiota pitäisi jakaa ja kuinka moni siitä tietää.

Nivala tarkasteli tukea osana väitöskirjaa, joka tarkastettiin Turun yliopistossa perjantaina. Hän työskentelee vanhempana tutkijana Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yksi yritys voi saada enintään 10 000 euroa

Hallitus antoi syyskuun lopussa kokeilusta lakiesityksen eduskunnalle, jossa se on tarkoitus käsitellä syksyn aikana.

Nivala on osallistunut uuden kokeilun valmisteluun laatimalla asiasta taustaraporttia työ- ja elinkeinoministeriölle. Hän arvioi, että uudessa kokeilussa on saatu huomioitua moni aiemmista ongelmista.

Erona aiempaan on, että tuki ei ole vain yhteen toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen, vaan se perustuu yrityksen palkkasummaan. Sillä voi siis palkata määrä- tai osa-aikaisen työntekijän tai useamman työntekijän.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Tuki on myös tarkoitus maksaa automaattisesti yrityksen tulorekisteriin ilmoittamien palkkakulujen perusteella. Se on yrityksille helpompi hakea, ja he saavat sen erikseen käyttöön, Nivala sanoo.

Mukaan kokeiluun voisivat päästä yritykset, joiden liikevaihto on vähintään 15  000 mutta korkeintaan miljoona euroa. Tuki kattaisi puolet työntekijöiden palkoista enintään 12 kuukauden ajalta. Yhdelle yritykselle maksettaisiin tukea yhteensä korkeintaan 10  000 euroa.

Viime kokeilusta ennallaan on säilynyt se, että kaikki yksinyrittäjät eivät automaattisesti kuulu tuen piiriin. Tukikelpoiset valitaan satunnaisotannalla Verohallinnon rekisteritiedoista.

Kokeiluryhmään valittaisiin aluksi 3  500 yritystä. Luku muodostaa vain vajaat kaksi prosenttia Suomen 190  000 yksinyrittäjästä.

Nivala kertoo, että rajauksen perusteena on luoda tieteellisistä tutkimuksista tuttu satunnaistettu kokeilu. Tuen saajien toimintaa verrataan vastaavaan ryhmään, joka jää ilman tukea.

–  Tällä tavalla voimme saada luotettavaa tietoa tuen vaikutuksesta.

Ministeriö välttelee työllisyysarviota

Uuden kokeilun on tarkoitus alkaa ensi maaliskuussa, ja se jatkuisi vuoden 2023 loppuun. Käytännössä työsuhde pitäisi kuitenkin saada alkamaan neljässä kuukaudessa kokeilun alusta.

Hanketta muilta osin kiitellyt Suomen Yrittäjät on kritisoinut juuri kireää aikataulua. Toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi huomautti tiedotteessa, että rekrytoinnin tekeminen vie usein aikaa.

Kokeiluun valittuja yrityksiä informoidaan kirjeellä. Tutkija Nivala arvioi, että koeaika ei riitä kaikille yrittäjille idean kypsyttelyyn, mutta hän uskoo sen tavoittavan jo nyt palkkausta harkitsevia yrittäjiä.

–  Itse odotan, että tällä uudella kokeilulla voisi olla suurempia vaikutuksia ja että käyttöaste tulee olemaan suurempi, hän sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö ei ole arvioinut tarkkaan kokeilun työllisyysvaikutusta. Tavoitteena on, että vähintään 900 yritystä käyttäisi tukea. Koska yksi yritys voi palkata useita työntekijöitä, työllistävä vaikutus voi olla tätä suurempi.

Kokeilun toteuttamiseen on varattu 13 miljoonaa euroa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi