play

Reuters: Fortum, Uniper sekä Saksan ja Suomen hallitukset päässeet sopuun Uniper-paketista, Helsingin pörssissä kaupankäynti Fortumin osakkeilla keskeytetty

Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia ja Suomen valtio Fortumista runsaat 50 prosenttia. LEHTIKUVA/AFP

Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia ja Suomen valtio Fortumista runsaat 50 prosenttia. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Energiayhtiö Fortum ja sen tytäryhtiö Uniper sekä Saksan ja Suomen hallitukset ovat päässeet sopuun Uniper-paketista, kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin lähteiden mukaan Saksan valtio tulee osakkaaksi Uniperiin ja rahoittaa yhtiötä. Myös Helsingin Sanomat on kertonut sovusta.

Helsingin pörssissä kaupankäynti Fortumin osakkeilla keskeytettiin perjantaina kello 11.45. Ennen kaupankäynnin loppumista Fortumin kurssi oli 8 prosentin nousussa.

Aiemmin tänään uutistoimisto Bloomberg kertoi, että Saksan omistusosuus Uniperista olisi 25–30 prosenttia ja se saisi osuuden 1,70 euron osakekohtaisella hinnalla.

Saksan liittokansleri Olaf Scholzin on kerrottu pitävän tänään kello 13 tiedotustilaisuuden.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jo aiemmin tänään saksalaislehti Handelsblatt kertoi, ettei Fortumin toive Uniperin pilkkomisesta toteudu. Suomessa asiasta kertoi aiemmin Talouselämä.

Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia ja Suomen valtio Fortumista runsaat 50 prosenttia.

Fortum satsannut miljardeja Uniperiin

Bloombergin tiedot osakekohtaisesta hinnasta ovat pieniä verrattuna siihen, mitä Fortum on yhtiöstä maksanut.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhtiö teki ensimmäiset Uniper-hankintansa vuonna 2018 ja on lisännyt omistustaan seuraavina vuosina. Kun Fortum vuonna 2019 kertoi omistusosuutensa nousemisesta 70 prosenttiin, yhtiö oli maksanut keskimäärin 24 euroa hankkimistaan osakkeista. Fortum on satsannut Uniperiin miljardeja.

Uniper on listattu Frankfurtin pörssiin Saksassa. Yhtiön arvio piipahti yli 40 eurossa osakkeelta vuodenvaihteessa, mutta Ukrainan sodan myötä sen arvo on rytissyt neljäsosaan. Tiedot pelastusjärjestelyn etenemisestä ovat piristäneet osaketta, joka oli perjantaina aamupäivällä noin kuuden prosentin nousussa.

Uniperille lupa siirtää kohonneita kustannuksia asiakkailleen?

Handelsblattin mukaan osana Saksan valtion pelastuspakettia Uniper saisi siirtää kohonneet kaasun hankintakustannukset asiakkailleen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uniper on joutunut vakaviin vaikeuksiin Venäjän rajoitettua kaasutoimituksia, kun Uniper on joutunut hankkimaan korvaavan kaasun markkinoilta merkittävästi korkeampaan hintaan.

Pitkäkestoisten sopimustensa vuoksi Uniper ei ole voinut laskuttaa korkeaa hintaa asiakkailtaan. Nyt se voisi olla mahdollista, jos Saksan valtio antaa siihen luvan.

Uniperin tappiot ovat viime aikoina olleet kymmeniä miljoonia euroja päivässä, koska yhtiö on joutunut myymään kaasua halvemmalla kuin ostaa.

Fortum myönsi tammikuussa Uniperille miljardien rahoituksen

Uniperin vaikeuksista alkoi tihkua tietoa ensimmäisiä tietoja jo tammikuun alussa. Tuolloin Fortum myönsi tytäryhtiölleen konsernin sisäisen kahdeksan miljardin euron suuruisen rahoituksen. Fortum sanoi tuolloin, että kyse on varotoimesta.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi tiistaina eduskunnan talousvaliokunnan kokouksen jälkeen, että valtio-omistajan lähtökohtana on, ettei Fortum tee enää uutta pääomitusta Uniperiin. Tuppurainen oli valiokunnassa kuultavana.

Tuppurainen sanoi tiistaina myös, että Fortum on Suomelle sähköntuotannossa strategisen intressin yhtiö. Valtio haluaa turvata sen, että Fortumin kannattava liiketoiminta jatkuu ja omistaja-arvo säilyy eikä tehtävässä järjestelyssä aiheudu suomalaisille veronmaksajille mitään ylimääräisiä, aiheettomia kustannuksia.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi