play

Helsingin kantakaupungin putkirikon syynä oli ikävaurio

Helsingin keskustassa tapahtui useita putkirikkoja varhain sunnuntaina aamulla. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Helsingin keskustassa tapahtui useita putkirikkoja varhain sunnuntaina aamulla. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

STT-Lehtikuva

Helsingissä sunnuntaina tapahtuneen putkirikon syyksi on arvioitu ikävaurio ja liikenteen aiheuttama rasitus, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY).

Putkirikko tapahtui sunnuntaina Helsingin Kalliossa Fleminginkadulla. Muut Helsingissä samoihin aikoihin tapahtuneet putkirikot ja vauriot olivat seurausta tästä rikosta. Tilanne aiheutti HSY:n mukaan poikkeuksellisen laajan ja voimakkaan paineiskun Helsingin kantakaupungin alueelle.

Alueella on HSY:n mukaan ikääntynyttä vesijohtoverkostoa. Rikkoutunut runkolinjan putki oli suunniteltu saneerattavaksi vuonna 2024.

Sunnuntaina sattuneet yhteensä viisi putkirikkoa haittasivat liikennettä kantakaupungin alueella. Pelastuslaitoksen mukaan vettä tulvi tuolloin myös kiinteistöihin ja maata sortui paikoin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi