play

Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa valtatie 9:llä Jämsässä tiistai-iltana – kolaroi rekan kanssa

Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, minkä lisäksi poliisi tutkii henkilöautoa kuljettaneen kuolemansyyn. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, minkä lisäksi poliisi tutkii henkilöautoa kuljettaneen kuolemansyyn. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

STT-Lehtikuva

Rekan kanssa kolaroineen henkilöauton kuljettaja kuoli valtatiellä 9 Jämsässä Keski-Suomessa tiistai-iltana, kertoo Sisä-Suomen poliisi.

Kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui hieman ennen iltakymmentä noin 1,5 kilometriä pohjoiseen Himokselle vievän Säyrylänsalmentien risteyksestä. Poliisin paikkatutkinnan ja silminnäkijähavaintojen mukaan etelän suunnasta tullut henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi pohjoisesta tulevan rekan keulaan. Rekan keula vaurioitui onnettomuudessa poliisin mukaan pahasti ja kulkuneuvo ajautui ojaan.

Henkilöauto puolestaan romuttui poliisin mukaan täysin ja sen kuljettaja kuoli onnettomuuspaikalle.

Tie oli turmapaikalla suljettuna eilisiltana usean tunnin ajan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Poliisi: Autoilija ohitti toisen auton hieman ennen onnettomuutta

Henkilöauton kuljettajan epäillään poliisin mukaan ajaneen ylinopeutta, ja todistajien mukaan henkilöauton kuljettaja oli ohittanut toisen auton kovalla nopeudella hieman ennen ajautumista vastaantulevien kaistalle.

Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, minkä lisäksi poliisi tutkii henkilöautoa kuljettaneen kuolemansyyn. Poliisi pyrkii muun muassa selvittämään, oliko päihteillä mahdollisesti osuutta onnettomuuteen.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi