play

Valtakunnansovittelija päättää tänään, onko hoitajien työkiistassa edellytyksiä sovinnolle osapuolten välillä – neuvottelujen kipupisteenä on raha

Valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran mukaan osapuolet olivat ennen tiistain neuvotteluja yhä kaukana toisistaan palkkakysymyksissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran mukaan osapuolet olivat ennen tiistain neuvotteluja yhä kaukana toisistaan palkkakysymyksissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT-Lehtikuva

Neuvottelut hoitajien työkiistan sovittelemiseksi jatkuvat tänään kello 17 alkaen. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kertoo STT:lle katsovansa tapaamisessa, onko sovintoesityksen antamiselle edellytyksiä.

Sen jälkeen on Sajavaaran mukaan kolme vaihtoehtoa, miten asiat etenevät.

–  Ensimmäinen on se, että esitys annetaan. Silloin osapuolilla on yleensä noin vuorokausi aikaa päättää, hyväksyvätkö ne sen. Eli huomenna tai viimeistään torstaina tulisi ilmoittaa, mikä on osapuolten kanta.

Jos osapuolet hyväksyvät sovintoesityksen, ilmoitetut työtaistelut perutaan. Toinen vaihtoehto on, että esitys annetaan, mutta jompikumpi tai molemmat osapuolista hylkäävät esityksen. Tällöin suunnitellut lakot todennäköisesti toteutuvat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Jos esitys hylätään, sovittelua jatketaan sitten, kun osapuolet ovat valmiita liikkumaan omista vaatimuksistaan, Sajavaara sanoo.

Kolmas vaihtoehto on, että valtakunnansovittelija ei näe edellytyksiä sovintoesitykselle eikä sitä anneta. Myös tässä tapauksessa lakot todennäköisesti toteutuvat ja sovittelua jatkettaisiin vasta sitten, kun osapuolet ovat valmiita joustamaan vaatimuksistaan.

Neuvotteluissa edistystä, mutta tilanne yhä hankala

Sajavaaran mukaan neuvotteluissa on nähty hyvää edistystä muilta osin, mutta palkkakysymykset hiertävät neuvotteluissa yhä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Esimerkiksi työoloja koskevissa asioissa on tapahtunut selkeää edistystä. Palkkakysymyksissä osapuolet ovat vielä hyvinkin kaukana toisistaan.

Tehy ja Super ovat jo liikkuneet alkuperäisestä tavoitteestaan, mutta palkoissa puhutaan yhä merkittävästä korotuksesta, Sajavaara sanoo.

–  Ja kunta-alalla liikkumavara on hyvin olematon.

Valtioneuvoston on määrä käsitellä tänään kello 18 potilasturvallisuuslakia, jolla pyritään turvaamaan potilasturvallisuuden vähimmäistaso. Ensisijaisesti lain olisi tarkoitus velvoittaa työntekijäjärjestöt siihen, että työntekijöitä olisi työnantajan käytössä riittävästi turvaamaan välttämätön sosiaali- ja terveydenhuolto työtaistelun aikana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sajavaara sanoo, että lain eteneminen ei ole vaikuttanut neuvotteluihin hoitajien työkiistassa.

–  Lakiprosessi etenee omaa latuaan ja vaikuttaa siihen, toteutuvatko lakot. Sovittelussa ei huomioida sovitteluprosessin ulkopuolella tapahtuvia asioita. Se, mitä tapahtuu Bulevardin ulkopuolella, ei koske sovittelua.

Tehy ja Super ilmoittivat tänään aamulla, että vuorokauden kestävä lakko Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla siirtyy tämän viikon perjantailta ensi maanantaihin.

Sajavaara kertoo saaneensa liitoilta vain ilmoituksen lakon siirtämisestä, mutta ei perusteita siirrolle.

–  Ensimmäinen kysymys, mitä tapaamisessa osapuolten kanssa tänään käsitellään, on se, että mitä tämä (lakon siirto) tarkoittaa.

Sairaanhoitopiirit yrittävät estää lakot

Tehy ja Super ovat antaneet lakkovaroitukset myös Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiireihin sekä Helsingin ja Oulun kaupunkien kotihoitopalveluihin.

Molemmissa sairaanhoitopiireissä lakkoja on siirretty valtakunnansovittelijan pyynnöstä alkuperäisestä ajankohdasta kahdella viikolla. Varsinais-Suomessa lakon on tarkoitus alkaa aikaisintaan ensi viikon tiistaina ja Pohjois-Pohjanmaalla aikaisintaan tiistaina 27. syyskuuta.

Sairaanhoitopiirit yrittävät estää lakot oikeusteitse. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri jätti Helsingin käräjäoikeuteen eilen turvaamistoimihakemuksen, jonka nojalla tuomioistuin voisi kieltää lakon toteuttamisen.

Yle uutisoi tänään, että myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on jättänyt käräjäoikeuteen hakemuksen lakon estämiseksi. Pyyntö koskee Ylen mukaan Oulun yliopistollisen sairaalan tehohoitoa ja sitä perustellaan potilasturvallisuudella kuten muidenkin sairaanhoitopiirien tapauksissa.

Niin ikään myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri aikoo jättää turvaamistoimihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.

Sekä Kanta-Hämeen että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien johtajat sanoivat eilen STT:lle, että hoitajien lakot yritetään estää, jotta potilasturvallisuus ei vaarantuisi.

------

Juttua korjattu klo 18.07: 1. väliotsikon jälkeen 5. kappaleen ensimmäinen sana Eduskunnan. Pitää olla Valtioneuvoston.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi