play

Kittilän kunnan johto sai hovioikeudessa vapauttavat tuomiot laskuepäselvyyshaarassa – oikeuden mukaan tuhansien eurojen lakipalveluhankinnoista oli päätökset

Hovioikeuden päätöksen myötä kaikki nyt käsitellyn Kittilän rikoshaaran syytteet kaatuivat. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

Hovioikeuden päätöksen myötä kaikki nyt käsitellyn Kittilän rikoshaaran syytteet kaatuivat. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

STT-Lehtikuva

Rovaniemen hovioikeus on hylännyt kaikki Kittilän kunnan silloista johtoa vastaan nostetut petos- ja virkarikossyytteet rikoshaarassa, joka liittyy lakipalveluiden hankintoihin kunnan johdolle 2013–2015.

Lapin käräjäoikeus oli tuominnut Kittilän kunnan johtoa ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin lakipalvelulaskuja koskevien epäselvyyksien vuoksi. Oikeus arvioi tuolloin, että kunnalta oli yritetty laskuttaa tuhansien eurojen edestä lakipalveluja ilman kunnanhallituksen asianmukaisia päätöksiä.

Lakipalvelut liittyivät hallinto-oikeudessa vireillä olleeseen valitukseen, joka puolestaan liittyi kunnanvaltuuston päätökseen erottaa Kittilän kunnanjohtaja työsuhteestaan.

Tänään antamassaan ratkaisussa hovioikeus katsoi, että tarvittavat päätökset oli kuitenkin tehty. Hovioikeuden ratkaisun myötä kaikki haaran syytteet kaatuivat. Hovituomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siihen voi vielä hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Neljän syytteet hylättiin

Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut laskuepäselvyyksien vuoksi kunnanhallituksen silloisen puheenjohtajan Timo Kurulan petoksen yrityksestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ehdollista vankeutta petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta saivat myös silloinen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Aki Maunula ja valtuuston varapuheenjohtajana toiminut Markku Mäkitalo.

Silloiselle kunnanjohtajalle Kyösti Törnbergille tuomittiin puolestaan 50 päiväsakkoa virka-aseman väärinkäyttämisestä. Törnberg sai tuomion, koska hänen virkahuoneensa työpöydän laatikosta oli löytynyt lakilaskuja, joita ei ollut toimitettu kunnan asianhallintajärjestelmään ja kirjanpitoon.

Hovioikeus arvioi, että jäi näyttämättä, että Kurula, Mäkitalo ja Maunula olisivat yrittäneet erehdyttää kunnan henkilökuntaa maksamaan laskun. Ylipäänsä oikeus katsoi, että lakihankinnat oli tehty kunnan hankintoina.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Oikeuden mukaan Kurula toimi kuitenkin esteellisenä, kun hän osallistui kunnanjohtajan erottamista koskevan valituksen käsittelyyn kunnanhallituksessa, koska hän oli itse yksi niistä, jotka olivat alun perin valittaneet kunnanvaltuuston päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hovioikeus arvioi, että rike oli kokonaisuus arvostellen vähäinen ja hylkäsi syytteen.

Hovioikeuden mukaan myös silloinen kunnanjohtaja Törnberg laiminlöi velvoitteitaan viedä saamansa laskut kirjanpitoon, mutta oikeus arvioi laiminlyönnin kokonaisuutena vähäiseksi ja hylkäsi syytteen.

Syyttäjät olivat nostaneet syytteitä muillekin kuntapäättäjille, mutta ne kaatuivat jo käräjäoikeudessa. Hovioikeus piti nämä ratkaisut voimassa.

Kittilän kuntakriisi lähti hissikaupasta

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuomioistuimet ovat ratkaisseet useita Kittilän kunnanjohtoa koskevia rikosjuttuja. Vyyhti lähti liikkeelle vuonna 2013 Levi Ski Resort -keskukseen hankittavista hisseistä, kun silloinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki tutkintapyynnön kunnan osin omistaman hiihtokeskuksen toimitusjohtajasta. Mäkelän mukaan toimitusjohtaja oli vuotanut hissihankinnan tarjoustietoja toiselle hissivalmistajalle.

Tutkintapyynnöstä seurasi luottamuspula, ja kunnanvaltuusto irtisanoi Mäkelän. Sittemmin irtisanominen todettiin lainvastaiseksi.

Kittilän tapahtumista on vireillä myös muun muassa virkarikosjuttu, joka on parhaillaan korkeimmassa oikeudessa arvioitavana. Toinen laaja virkarikoshaara on parhaillaan puolestaan Rovaniemen hovioikeudessa. Se koskee kunnan hallintojohtajan väitettyä syrjäyttämistä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi